Osa 161: Huonoista suhteista ja Hesburgerista terkkuja

 

Tämä kuu on sosiaalisesti ollut hyvin hiljainen remontin vuoksi - heinäkuussa kenties ehtii sisustusshoppailun ohella myös istumaan aikaa ystävien kanssa enemmän - sekä viettämään laatuaikaa kotiväen kanssa. Eipä silti, ulkona on aika hyytävää vaikka lupiinit ovat kukassa - ei terassillekaan uskaltaisi mennä ilman villaviittaa ja lämpöistuinalustaa:)

Intiimejä tunnustuksia

Aamulehden jutussa (tuli sunnuntaina 12.6. ulos) väitettiin, että minä paljastan täällä intiimejä asioita parisuhteistani. Enkä paljasta. On aivan eri asia kritisoida ja analysoida parisuhteiden yleistä tematiikkaa ja dynamiikkaa valtapelitanssin koreografioista eronjälkeiseen suttusotaan kuin kertoa intiimejä asioita omista ihmissuhteistaan julkisesti.

Voin kertoa meneekö hyvin vai huonosti, voin kertoa yleisiä asioita ja tilannetiedotteita sekä muutaman anekdootin, mutta kahdenväliset asiat ovat kahdenvälisiä (mitä nyt naapurit kuulevat yleensä ne äänekkäimmät huippukohdat hyvässä ja pahassa:) Se, että jotkut jakavat auliisti ystäviensä kanssa puolisonsa sukuelinten kokonumerot ja psyykkiset ongelmat fobioineen, on aina ollut minulle käsittämätöntä ja osoittaa mielestäni melkoista kunnioituksen puutetta puolisoa kohtaan.

Miksi ei suhdetta?

Olen useinkin hämmästellyt, miksi ihmiset elävät parisuhteissa ja sitä, millaisissa parisuhteissa he elävät. Joillakin parisuhde on pelkkä riesa, kiusa, itkua ja juurihoitoa. Ei puhettakaan rakastamisesta, huomioinnista, empatiasta, tuesta tai arvostuksesta. Puolison sanat ja teot mitätöidään tai ohitetaan täysin, sovittuihin asioihin ei voikaan luottaa, puolisolta kuulee pahimmat loukkaukset tai elämä rullaa vain optimistisen 'jos se siitä vielä muuttuisi' -illuusion voimalla.

Jos suhteessa joutuu koko ajan kerjäämään (ja jäämään sittenkin vähälle tai kokonaan ilman) huomiota, rakkautta, hellyyttä, seksiä, arvostusta ja luottamusta - mitähän järkeä sellaisessa elämässä on? Mielestäni siinä vaiheessa olisi syytä heittää huono puoliso pihalle ja vaihtaa vaikka koiraan tai kissaan: ystävän sanoin, 'eläin ei valehtele, kieroile ja tee muuta paskaa', eläin ei pyri loukkaamaan ja vahingoittamaan emäntäänsä/isäntäänsä - eläimeen voi kiintyä lujasti vailla pelkoa.

Voi ihmiseenkin kiintyä, mutta silloin pitää valita ihminen tarkasti. Hyvin tarkasti. Seurata ihmisen toimia, sanoja ja ajatuksia - jos ne pitävät yhtä, ihmiseen voi ehkä alkaa luottaa. Jos ihmisen teot, sanat ja ajatukset tuntuvat olevan jatkuvasti pahassa ristiriidassa, en näe järkeä hukata kalliita elinvuosia sadistishenkisen tai minävaurioisen ihmisen 'parantamiseen'. Käytös voi muuttua ajan myötä (vain jos ihminen itse sitä haluaa muuttaa) mutta ihminen itse ei juurikaan.

'Why is (s)he doing this to me?' BECAUSE (S)HE CAN! Jotkut ovat vain sellaisia: he etsivät sopeutuvan puolison, ja mälläävät kuin siat pellossa välittämättä vähääkään. Ehkä he joskus yön pimeydessä vihaavat itseään sen takia, mutta päivänvalossa eivät saa aikaiseksi lopettaa peliään. Monet ihmiset tekevät juuri ja täsmälleen niin paljon fittimäisyyksiä kuin heidän sallitaan tehdä: siksi omien rajojen määritys ja erityisesti niistä kiinnipitäminen on ensiarvoisen tärkeää.

Huonossa suhteessa elävä ruokkii itseään murusilla. Hän kun ei usko, että olisi aterian arvoinen, ja siksi ei sitä edes odota saati vaadi. Tämähän sopii tietty sille ihmiselle, joka haluaa antaa vain murenia ja saada murenista vastineeksi tupla-aterian juustolla ja jälkkäripehmiksellä. Syy, miksi ihminen suostuu epäsuhtaiseen 'minä annan kaiken ja sinä otat kaiken' -asetelmaan, on kotoisin lapsuudesta: siellä kasvatettu arvottomuus vain muuttaa muotoa, kun asetutaan suhteilemaan ihmisen kanssa, joka pitää arvottomuuden perinnettä yllä.

Kun eräs ihminen tuskaili minulle, miten suhde on yhtä tappelua ja vääntöä ja käsittämättömyyksiä ja epäreiluuksia, sanoin hänelle, että eikö hän ymmärrä, että se mikä ei toimi, ei toimi. Ei siinä sen suurempaa mystiikkaa ole: pitäisi löytää kumppani, jonka kanssa toimii. Hyvässä suhteessa myös oletusarvona on saada arvostusta, huomiota ja rakkautta sen kaikissa muodoissa: jos perusasioita joutuu kerta kerran jälkeen kerjäämään tai jatkuvasti palaveeraamaan siitä, onko pettämistä jos Se ei ollut ihan Siellä, katsoisin aiheelliseksi 'suhteen' jättämisen sikseen.

Itsensä kiusaaminen on turhaa ja kaiken lisäksi syntiä. Siksi joskus on kaikkein suurin rakkauden teko (kaikkia kohtaan) vain erota.

Kevyt kesätipu Hesburgerilta

Kävin viikolla Hesburgerissa ostamassa muutaman lihapihvimössäkkeen ja ajattelin ostaa itselleni pirtelön. Halajin suklaa-banaani -pirtelöä, koska listassa kummatkin lukivat. Kysyessäni suklaa-banaani -pirtelöä, oli ensimmäinen vastaus jo riemuisa: "Ei meillä kuule mitään banaania ole! Meillä on suklaa, mansikka, kinuski ja laku!" No kiva, miksi sitten punainen kyltti julistaa ihan muuta?

Tiedustelin sitten toiseksi parasta vaihtoehtoa, saisinko siis suklaa-mansikka -pirtelön? "Ei meillä voida sellaisia sekoituksia tehdä. Siis meidän varastot menee sekaisin semmoisesta." Anteeksi? Kyllä, Hesellä ei siis palvella asiakkaita vaan varastokirjanpitoa. Tämän nerokkaan varastokirjanpidon siis sotkee se, että joku ottaisi puoli mukia suklaapirtelöä ja puoli pukia mansikkapirtelöä. Ei, en ottanut pirtelöä, pyysin henkilökuntaa unohtamaan koko jutun.

Hese on muutenkin aika jännä paikka: ystäväni asioi siellä tällä viikolla myös, ja odottaessaan hampurilaistaan hän pääsi kuulemaan mielenkiintoista naistenvälistä keskustelua 'Teemusta'. Teemu oli nyt kuulemma löytänyt jonkun uuden tyttöystävän, joka oli 'ihan kauhee'. Tyttöystävä oli 'joku hiton lintututkija'. Keskustelun myötä selvisi, että puhuja itse oli Teemun ex. Teemu oli siis tehnyt vaihtotemput ja siitäkös katkeraa näräselvitystä riitti.

Ei muuta, mutta kun nämä puhujat olivat tiskin toisella puolella, siis Hesen henkilökuntaa. Ystäväni pisti merkille, että katkeroitunut Teemun ex-työntekijä oli valokuvattuna 'Vuoden Hesburger-työntekijäksi' vuonna 2000. Itse asiassa: jos ihminen jauhaa Teemun asiat kovaan ääneen asiakaspalvelutyössä asiakkaiden kuullen - ja jos tämä ihminen on ollut viimeiset 5 vuotta työssä Hesellä, en ihmettele ollenkaan Teemun valintaa:)

Kesälukemista

Kesälukemiseksi suosittelen lämpimästi upeaa nuorten fantasiasarjaa 'Pimeä nousee' (5-osainen). Kirjoittaja on Susan Cooper. Löysin sarjan jo kymmenvuotisena, ja maistuu yhä!

PMMP pelittää kesämusiikkina! Hyviä kesäpäiviä!