Kuudestoista: Sillisalaattia

 

Tästä tuli sillisalaatti. Tai rosolli, lähestyvän joulun kunniaksi.

Tänä aamuna hiippasin kuuden aikaan aamutakissani ja kuumavesipullo kainalossa hämärässä kodissani. Noitapajun oksista ja joulukuusikynttilöistä mosaiikkimaljakkoon askartelemani 'valoilmiö' näytti kauniilta, sittenkin. Tuntui hetken siltä, että elämä on menossa parempaan. Hymyilytti.

Seuraavaksi puran hieman lastia. No hätä, kyllä nää jutut tästä vielä myönteistyy, kunhan pääsen sanomaan asiani:)

Kallis hinta

Suhde voi joskus tulla kalliiksi: sen takia saattaa menettää yöunien lisäksi työpaikkansa. Joku menettää rahansa, terveytensä ja kauneutensa. Tuli mieleen, että kannattaisi ehkä teettää kullasta dildo, tulisi halvemmaksi. 'Suhetusmarkkinat' ovat venäläistä rulettia, enkä ole mielestäni muuta kuin järkevä, kun pelkään luotia kuollakseni.

Väsynyt äimän käki

Mitä enemmän miehiä näen, sitä enemmän tavallaan opin ja sitä enemmän myös jään äimän käeksi. Tieto lisääntyy, mutta ymmärrys sen kun vähenee. Ainakin tuntuu siltä.

Olen väsynyt siihen, ettei vuoropuhelua synny (joku sanoi joskus, että miesten keskustelukulttuuri on sitä, että kukin pitää omia monologeja). Sillä kohtaa olen näemmä 'venuksesta', sillä odotan keskustelulta jotain sellaista, mitä miehet pitävät kai akkojen kaakatuksena. Olen tavannut näitä keskustelukulttuuripoikkeuksiakin, ja iloinnut joka hetkestä. Mistä minä tiedän, jos se onkin vain parisuhde, joka jymäyttää ihmiset rooleihin, minut itsenikin, ja sitten kaikki muuttuu tympeäksi?

Kaipaan keskustelua, mutta mies ei pidä sellaisesta. Mies ei halua keskustella naisen kanssa. Hän haluaa pitää monologeja tai jutella kavereiden kanssa. Mies ei halua ajatella, ellei puhuta aiheesta, joka on teoreettinen ja miehen suvereenisti hallitsema aihe. Mies kokee kyseenalaistukset ja jossittelut loukkauksina tai uhkana. Mies ei halua puhua tunteista eikä selvitellä omia tunteitaan. Mies haluaa olla rauhassa. Mies toivoo parisuhteelta lepoa, hiljaisuutta ja rauhaa sen sijaan, että tapahtuisi keskusteluprosessointia tai kasvua. Mies sanoo, että hän kasvaa itsekseen, xittu siihen mitään läpätystä tarvita. Mies sanoo, että puhe on asioiden ilmoittamiseen eikä niiden naurettavaan jauhamiseen. Miehen mielestä se, mistä eniten maailmassa nautin ja mikä minulle edustaa henkistä läheisyyttä, on naurettavaa jauhamista, rasittavaa toistoa ja ärsyttävää länkytystä.

Olen väsynyt siihen, että naisten pitäisi jopa femun päiväkirjaa myöten *katsoa asioita miehenkin kannalta*. Naisen pitäisi aina huomioida mies. Mies katsoo asioita omalta kannaltaan, naisen pitäisi katsoa asioita miehen kannalta. Mies on tässä vaateessa normaali. Jos nainen katsoo asioita myös omalta kannaltaan, hän on itsekäs ja muita huomioimaton. Mikä inha narttu nainen onkaan - ajattelee itseäänkin joskus, kuvitelkaa! Totta puhuen, jos jokainen nainen vähentäisi miehen hyysäämistä ja kasvattamista edes puoleen nykyisestä, ja alkaisi ajatella itseään ja kiinnittää huomiota omiin intresseihinsä, syöpälääkkeen keksiminen olisi kaakunpala.

Olen väsynyt siihen, että naisen pitää olla empaattinen, kun miehellä on vaikeaa. Kun mies on väsynyt, naisen tulee tukea, silitellä, tajuta olla pyytämättä mitään (edes seuraa). Kun miestä sattuu, naisen tulee hoivata, kantaa mehua sänkyyn, hieroa niskaa ja paapoa. Kun mies on iloinen, tulee naisen iloita mukana, heittää väsymys sivuun ja juhlia miehen keralla. Sillä kun naiselle tulee vaikeuksia, mies katoaa kuin pieni pieru Saharaan. Hänellä on kiire, menoja ja hänkin on väsynyt. Miehen väsymys ja stressi on aina tärkeämpää tai suurempaa kuin naisen. Jos nainen sairastaa, mies sairastaa aina pahemmin. Kun nainen tarvitsee tukea, miestä ei näy. Nainen saa tuen ja olkapään ystävättäriltään - kälättäköön huolensa niiden kanssa. Sitäpaitsi on suunnattoman itsekästä naiselta odottaa miehen paapovan itseään, naisen PMS on joka kuussa, miehen sählyvuoro tai projektikiire vain kerran viikossa tai kahdessa.

Olen väsynyt siihen, että miehellä on oikeus saada 'seksiä', vaikka nainen olisi kuolemaisillaan väsymykseen ja stressiin. Itse asiassa *seksi* auttaisi naistakin, mutta jos miehen 'seksi' tarkoittaa sitä, että mies roiskii lastinsa jättäen naisensa jäähtymään keskenään, miksi sitä kutsutaan? Seksiksi vai itsekkyydeksi? Mies kääriytyy peittoonsa ja maiskuttelee itsensä uneen. Nainen joko itkee yössä tai painuu vessaan masturboimaan. Asiasta huomauttaminen on naisen itsekästä paskamaisuutta, miehen egon särkemistä ja epänaisellisuuden osoitus. Nyt jokainen mies alkaa mutista, että enminävaankoskaan. Siihen nähden, että jokainen mies vannoo naisen nautinnon olevan itselleen tärkeää, todellisuus on toista.

Muiden puolesta en voi puhua. Puhunpa siis vain omasta puolestani. Itse olen tavannut elämäni aikana jotakuinkin pari miestä, joilta ei ole tarvinnut toistuvasti ja jatkuvasti *pyytää*, että joskos voisivat oman nautinnon lisäksi avittaa hieman minuakin (ennen, aikana, jälkeen, se on yksi ja sama). Kyllähän sitten useat pyytämällä huomioivat, mutta onko se enää huomioimista, seksiä vuorovaikutteisessa mielessä? Näillä parille miehelle lähetän jälkikäteenkin hallelujat siitä, että heitä tuntui aidosti seksi ja naisen nautinto kiinnostavan. Pyytämättä. Pitämättä keskusteluja. Anomatta.

Olen väsynyt siihen, että useat miehetkin ajattelevat miehistä rankemmin kuin minä. Katsokaa vaikka:

Jos kommentoi mitään, on väärässä. Jos ei kommentoi, myöntää olevansa väärässä. Noiden tekstien asenteen edessä nainen on tyhjin käsin: sanoi mitä vaan, nainen on väärässä ja mies oikeassa. Nainen on itsekäs verenimijä, miestä riistetään ja naista ei kukaan voi riistää, koska nainen saa munaa joka paikasta kaiken aikaa.

Juuri yhtä avuttomalta ja turhautuneelta minusta tuntuu suurimman osan aikaa, mikäli tippaakaan ajattelen sukupuolten välistä kanssakäymistä ja parisuhteita.

Juu, minä ymmärrän, että miehet eivät saa sitä mitä tahtovat, ainakaan tarpeeksi. Miehet tahtovat naisesta pillua ja taloudenhoitajan. Muut miehen intressit ovat täysin sillä alueella, missä naisten läsnäolo on epätoivottua: tietsikkapelit, urheilu, tissibaarit, autotalli, kavereiden kanssa ryyppääminen, tipumetsästys ja yksinolo metsässä.

Mutta tämä neroteoreetikko olettaa vimmatusti, että se, mitä hän haluaa (seksiä kaikkialla mahdollisimman korkeatasoiselta sukuelintelineeltä) on myös se, mitä nainen haluaa...ja siksi naisella ovat asiat paremmin. Naisista en tiedä, mutta minä haluan muutakin kuin munaa. Sitä mitä haluan, ei tahdo löytyä. Olen ihan helvetisti vailla sitä mitä kaipaan. Se mielestäni on olennaista. Olkoon sitten niin, että keskimääräinen mies on vailla pimppaa, mutta keskimääräinen nainen on vailla ihmispartneria ja elämänjakajaa.

Jos niitä poikkeusmiehiä kerran on, voisivatko he mitenkään pitää enemmän meteliä itsestään?

Kuten huomaatte, olen väsynyt.

Miehet reiluja, naiset ketkuja?

Olen useammin kuin kerran törmännyt tuohon käsitykseen. Se xituttaa. Koska oma kokemus niin töistä kuin yksityiselämästä on se, että sekä miehet että naiset ovat ketkuja, jos ovat ollakseen. Työelämässä ei koskaan nainen ole puukottanut selkääni läheskään yhtä kovaa tai usein kuin mies.

Kun töissä miehet juoruavat ja puhuvat paskaa selän takana, se on 'asioista keskustelua'. Naisten kaikki asiallinenkin keskustelu on silkkaa ämmäin juoruamista vailla faktaa.

Eräs työnantaja sanoo ihan silmää räpäyttämättä, että 'ongelmat yhtiössä alkoivat siitä kun tänne tuli naisia töihin'. Se on ihan totta. Mutta tuliko kellään mieleen, johtuvatko ongelmat naisista vai kenties työnantajan varsin vääntyneestä suhtautumisesta naissukupuoleen?

Kova ja aggressiivinen ämmä

Onko kellään käynyt samoin? Että olisi sattunut syntymään naiseksi, jolla on aivot päässä ja joskus jopa mielipiteitä?

No luulen olevani yksi heistä. Minua ottaa pannuun pahan kerran se, että mies ei ole normaali, jollei hän sano mielipiteitään tai osoita tiukassa paikassa suuttumusta. Nainen sen sijaan nimitetään 'kovaksi' tai 'aggressiiviseksi' jos hän sanoo mielipiteensä (vaikka kuinka asiallisesti ja rauhallisesti) tai osoittaa suuttumusta tiukassa paikassa.

Alan väsyä siihen, että toistuvasti tulee vastaan *miehen* mielipide minusta kovana, aggressiivisena ja terävänä jyränä. Minusta on miehen älyn puutetta, jos ajattelevuus on pehmeyden poissulkeva ominaisuus. Minusta passiiviset hindulaiset lehmät ovat ihmisryhmä sinänsä, eikä heidän lupsuluomisessa asenteessaan joka paikassa ole mitään erityisen ihailtavaa. Ihailen enemmän sitä, että ihminen pitää ajatuksensa ja sanoo suoraan asiansa: minusta se on osa tosimieheyttä ja tosinaiseutta.

Mistä lähtien 'naisellisuus' on oikein ollut sellaista, että se vähenee ellei nainen ole passiivinen, myötäilevä mielipiteetön marsunaivoinen lutuna? Onko vain ajattelevien naisten mielestä naisellisuus sellaista, että siihen mahtuu myös itsenäisyys, räväkkyys, uskaliaisuus ja olemisen urheus? Meneekö mieheltä ego ruttuun, kun hän liiskaa ajattelevat naiset koviksi ja kovaäänisiksi syöjättäriksi?

Huomaan, ettei pehmeys, hellyys tai lämminsydämisyys miehen mielestä ole edes olemassa, ellei siihen liity neutraali latteus. Toimiva äly tai verbaliikka tuntuu jo niittaavan miehen mielestä herkkyyden mahdollisuuden. Onko vika ahtaissa asenteissa vai käsitteiden vääristyneisyydessä?

Oli miten oli, minua surettaa se, että kohdatessani tällaista 'sä oot kovis-aggressiivinen' -asennetta en voi juurikaan puolustautua. Ei siinä selittäminen auta. Ei vakuuta, jos sanoo, että kuule tää lujuus on syntynyt siitä että on veri roiskunut nenästä ja sydämestä, ja siltikin vielä riittää uskallusta rakastaa ja tuntea. Ei huvita vakuuttaa ihmistä, jonka mielestä puoliensa pitäminen tekee *naisesta* kovan ja kylmän. Joskus vain toivoisi, että tällaiset miehet pitäisivät näkemyksensä ominaan. Mutta sehän olisi jo toisen yksilön kunnioitusta, joka tuntuu olevan kortilla muutenkin.

Muistan, kuinka minua xitutti, kun liekuttaessa ystävättäreni pientä vaapukkanenäistä vauvaa hänen miehensä äimisteli, ettei ikinä olisi uskonut minusta sellaista. Siis millaista? Ajatteliko hän, että syön lapsia aamiaiseksi? Että potkaisen mukulaa, jos sellainen osuu jalkoihin? Että sopottelen vauvoille korvaan vain haukkuja ja kirosanoja? Ne pienet ihmistaimet tuntuvat näkevän varsin selvästi sen, että määrätietoisuuden takana on pehmeyttä. Niille ei tarvitse sitä selittää. Ovat aikuisia paljon viisaampia, jos minulta kysytään, koska heitä eivät vielä opetetut ennakkoluulot sokeuta.

Kun asia on sanottu

Helpotti. Sanoa asiat. Että raastaa niin raskaasti sanoa noita samoja asioita joka ainoalle XY-kromosomikolle. Eihän mäyräkoiralle voi huutaa siitä, että se on mäyräkoira eikä lennä kuten lintu, mutta joskus tinttiä mättää, kun mäyräkoira vaan sitkeästi tuuppaa tintille luuta kurkkuun. Vihainen titityy. :-)

Yritän olla vähemmän väsynyt ensi kerralla. Ehkä tämä kaikki johtuu vain selibaatista, joka jatkuu. Ehkäpä seuraavalla kerralla tyrmään kaikki myönteisyydelläni (dream on:) tai ainakin jaksan olla tillittämättä joka kerta, kun näitä asioita mietin. Todellisuudessa on vikaa-kaa-kaa.

Selibaatti tuntuu tällä hetkellä vain viisaalta ja tarpeelliselta. Haluan olla omani, itseni. Haluan pitää itseni hyvänä, en halua neuvotella ja yrittää saada toista näkemään minua minuna (tuulimyllyjä vastaan taistelua, totisesti). En jaksa selittää kuuroille korville asioita, jotka ovat minulle tärkeitä ja joista toinen ei halua tietää mitään. En jaksa. Haluan ja jaksan parantaa haavani ja vahvistua.