Osa 157: Kevätkiireistä

 

Asunto on ostettu ja sielusta osa myyty pankille. Avainten odottelu oli silkkaa kärvistelyä - ja sitten pääseekin leppoisaan remontin tekoon sekä muuttamiseen. Voipi olla, että tämä torvi törähtelee vankemmin vasta heinäkuussa.

Elämä järjestää

Joskus muinoin luin kirjallisuutta ja kuuntelin ystäviä, joiden sanomasta jäi mieleen terävimmin lausahdus 'elämä järjestyy'. Pitäisi siis luottaa siihen, että elämä hoitaa itse itsensä, että asiat järjestyvät omalla painollaan? Eihän siihen oikeasti jaksa useinkaan uskoa. Aikuinen ihminen alkaa olla niin pavlovilaistunut, että kun tulee vastoinkäyminen, alkaa suusta valua piruja maalaava pessimismikuola. Vaikka saman ajan voisi käyttää siihen, että istuisi rauhassa, nauttisi näkymistä ja odottelisi vähän, hengittelisi nenän kautta ja kaiken päätteeksi huomaisi, että asia sitten järjestyikin ihan hyvin. Joskus jopa paremmin kuin olisi itse osannut.

Männä viikoilla erään uuden taidon oppimisen myötä alkoi jyllätä menneessä sössiintynyt toveruuden loppu. Veti hiljaiseksi, mutta sanattomaksi sai se, että puolituntematon ihminen otti asian puheeksi ja arvasi vielä yksityiskohdatkin. Tämä eteni vieläpä siihen, että toveruuslopun langanpäät tuli solmittua jollain tapaa itse ihmisen kanssa. Isolle asialle laskeutui rauha, ihan noin vain, minun mitään tekemättä.

Vuosia sitten hönkäilin kaikenmoisten asioiden kanssa, tuntui ettei mistään tule valmista ja valmiskin näytti menneen pilalle. Oli kauhea kiire, kun yritti pitää koko maailman ohjaksia käsissään - ikään kuin voisi hallita elämänsä palikoita rautaisella otteella. Melkoista hybristä. Ei, en minä vieläkään osaa olla hötkyilemättä ja murehtimatta. Yritän yhä säätää universumia ja hallita maanvyöryjä. Mutta joskus, satunnaisesti, osaan hymistä tyytyväisyydestä siihen, miten minun elämäni järjesti itse itsensä. Miten asiat usein vain tapahtuvat, ja jäsentyvät, eikä minulla ole siinä muuta osaa kuin ihmetellä.

Ohimeneviä

Raivostuin Aamulehden artikkelista, missä mies erittäin julmalla tavalla tappoi naisen: koko erityisjulmuuden selitykseksi löydettiin 'aspergerin syndrooma'. Näin, juuri näin: nyt sitten vaan pelkäämään kaikkien aspergereiden 'hallitsematonta aggressiivisuutta'. Ne pari aspergeria, jotka tunnen, suuttuvat kyllä oudoista asioista ja suhteettomalla tavalla, mutta väkivaltaisia heistä ei taida saada tekemälläkään.

Ilahduin ikihyviksi, kun kuulin läheisen saaneen kutsun työpaikkahaastatteluun ja kun kuulin, että uuden kodin seinistä lähtee tapetti helposti (eikä postimerkin kokoisissa paloissa 2 päivän kostuttelun jälkeen). Ilahdun joka päivä, kun tungen nenäni kissani turkkiin ja kuuntelen kyljen läpi pehmeää kehräystä. Suunnittelen uuteen kotiin värejä ja kissankiipeilyreittejä.

Tulin surulliseksi erään tuntemattoman ihmisen puolesta, joka oli yrittänyt olla hyvä mies, mutta vaimo jätti silti - ja vielä penteleen raa'alla tavalla, eli lähti miehen parhaan ystävän matkaan. Siinä romahti yhden ihmisen usko puolison ja ystävän uskollisuuteen, ja luottamukseen ylipäätään. Toivon, ettei hän katkeroituisi. Toivon, että hän näkisi, että joskus ei riitä mikään - ei riitä, vaikka olisi maailman paras ja hienoin. Ei auta olla maailman upein fillari, jos toinen haluaa kottikärryt.

Aikaa

Aika on nyt kovasti kortilla. Työ vie leijonanosan, remontti ja muutto toisen, uni ja ihmissuhteiden hoito kolmannen. Eikä enempää leijonanosia ole:) Pahoittelen etukäteen huonoa päivitystahtia.