Osa 148: naisista ja koiralaumoista

 

Naistenpäivä oli hieno: vaihdoin naisten kanssa postia, sovin naisen kanssa shoppailureissusta, muutama mies toivotti hyvää naistenpäivää, harrastin naisporukassa kivoja asioita, minut vietiin syömään ihanaa intialaista (Tampereen Koskikeskuksen Star&Moonlight on aidosti gourmet-luokan intialainen ravintola, vaikka miljöö on tavallinen) ja sitten vielä sain kukkiakin! Tunnen itseni hemmotelluksi ja onnelliseksi.

Bimbo ei osaa

Visukintun jutussa todetaan, että on miehelle rauhoittavaa, jos ei tarvitse ruveta leikkimään miestä, kun eteen tulee tekninen ongelma - vaan että nainenkin hoitaisi omalta osaltaan sellaisia asioita. Olisi sitten tasapuolisuuden nimissä yhtä rauhoittavaa, jos ei naisen tarvitsisi aina ryhtyä kotihommissa leikkimään äitiä - pätevästäkin teknogurusta tulee nimittäin sekunnissa sormea imevä bimbo, kun pitäisi järjestää 6 hengen illallinen, erotella pyykkikorista 40 ja 60 asteen pyykit ja myös pestä ne, tai hankkia keittiöön verhot. Eli allekirjoitan väitteen, että ihmisessä, missä on molempien sukupuolien stereotypiaominaisuuksia ja -osaamisia, on väistämättä kiehtova.

Kaulan paljastamista ja ylentämällä alentaminen

Yritän kertoa asiasta käyttämällä esimerkkinä villikoiralaumaa. Villikoiralaumassa urokset ovat petoja ja naaraat kurissa. Sitten laumaa lähestyy kaksi koirayksilöä, eri suunnista.

Juhlanaaras

Toinen koirayksilö on naaras, mutta millainen naaras: hän näyttää heti parhaat puolensa, miksi hän päihittäisi synnyttäjänä lauman nykyiset naaraat. Hän pistää koirat kuolaamaan. Hän paljastaa kaulansa, ja tekee pentueleitä, ja saa urokset heltymään ja mieltymään häneen. Hän saa uroksilta suosionosoituksia ja hänet otetaan heti laumaan - hän on tietylla tavalla 'juhlanaaras', asemaltaan selkeästi korkeammalla kuin muut naaraat ja saa erityiskohtelua uroksilta. Lauman muut naaraat ovat tottakai syrjäytettyjä ja kateellisia. He sulkevat rivinsä uudelta naaraalta eivätkä ota tätä yhteisöönsä - uusi naaras tosin ei sinne haluaisikaan, koska nauttii erityisasemastaan ja aikoo pitää siitä kiinni kynsin hampain. Hän ei ole mikään tavis narttu, ja pysyy mielellään erillään konkreettisestikin tavisnarttuyhteisöstä.

Juhlanaaras on siis urosten suosikki, mutta ulkona naaraiden yhteisöstä. Hän on perin yksin, ellei pidä huolta siitä, että urosten suosikkius säilyy. Niinpä hän kavaltaa naaraiden aikeita uroksille, vakoilee ja hankkii tietoja joista on uroksille hyötyä. Hän antaa tukensa uroksille, mielistelee ja miellyttää. Tämä on hänen hengissäpysymisensä tae ja keinonsa edetä elämään, jossa hän saa etuisuuksia. Hän saattaa ajatella, etteivät kaikki urosten teot olekaan mukavia eikä hän ajattele kaikista uroksista ollenkaan hyvää, mutta tilanteen ollessa tämä hän tekee kaikkensa ollakseen miellyttävä. Häntä saattaa jopa joskus pelottaa, mitä urokset naaraille tekevät - mutta kohauttaa olkaa, sillä eipä se koske häntä. Juhlanaaraan etuhan on saada urokset pitämään muita naaraita alhaisina olentoina, ja häntä itseään erityisenä ylempänä naaraana.

Joskus hän saattaa ottaa jonkun tavallisista naaraista 'kamarinaaraakseen', koska tarvitsee seuraa tai tahtoo vakoilla. Tai koska hän saa juhlanaaraan aseman perässä juoksevasta naaraasta itselleen kuuliaisen alamaisen. Toisaalta hän saattaa saada naaraslauman kilpailemaan ystävyydestään, jolloin hänen tarvitsee vain tasapainoilla suosionosoitusten antamisessa naaraille siten, ettei kukaan jää ilman, mutta ei saa liikaakaan.

Juhlanaaras on siis kuningatar, naaraiden yläpuolella miehiä miellyttämällä. Hän mielistelee, kehuu, tukee, ihailee ja palvoo uroksia. Mutta siitä huolimatta urokset saattavat kääntyä häntä vastaan - voi olla, että he jonain päivänä kyllästyvät, voi olla että jonain päivänä laumaan kävelee uusi upea naaras. Silloin juhlanaaraalle käy huonosti: hänellä ei ole suojaa naaraiden luona (hänhän itse käänsi selkänsä sille alunperin) eikä urosten luona. Hän on täysin yksin. Joskus tuurilla hän on saattanut hoitaa naaraan hommansa todella hyvin ja joku uroksista ottaa hänet omaksi yksityisnaaraakseen - hän joutuu tavallisten naaraiden laumaan, mutta hänen kasvoihinsa syljetään siellä. Niinpä hän elää yhden uroksen armosta ja peläten naaraslaumaa.

Taistelunaaras

Laumaa lähestyy toinenkin naaras. Hän ei ole lajia, joka voisi elää lauman naaraiden sääntöjen tavalla, mutta hän tarvitsee silti lauman suojaa. Hän astelee laumaa vastaan valmiina taistelemaan, silti elehtien sopuisuutta. Hän tekee selväksi, että hänellä on uroksien kanssa yhtäläiset kyvyt metsästää ruokaa. Hän tekee selväksi, että on naaras, mutta omilla ehdoillaan elävä. Jos urokset käyvät päälle, hän taistelee. Hän ei paljasta kaulaansa eikä tee pentuelkeitä - hän on aikuinen naaras, ja osaa taistella.

Jos kaikki sujuu hyvin, ja urokset jättävät hänet rauhaan, hän yrittää rakentaa paikkansa laumassa siten, että voisi pitää itsenäisen asemansa. Hän on naaraiden laumassa, mutta metsästää urosten kanssa. Sekä urokset että naaraat tuntevat hänet vieraaksi ja oudoksi, mutta ehkä tottuvat ajan mittaan. Hän kuitenkin puolustaa naaraita ja metsästää heille, vaikka huonoina aikoina urokset pyrkivät ruokkimaan itsensä ja urospoikaset jättäen naaraat ruuatta. Hän saattaa solmia suhteita uroksiin, mutta yleensä ne päätyvät veriseen taisteluun, sillä urokset ymmärtävät vain yhdenlaisen naaraan: sen, joka liittyy alempiarvoiseen narttulaumaan ja paljastaa urokselle kaulansa pyydettäessä.

Joskus urokset voivat kuitenkin hermostua naaraaseen, joka ei alistu, ja piestä naaraan pahanpäiväisesti, jopa ajaa laumasta. Silloin naaras taistelee kunnes häviää ja lähtee laumasta. Korvat ja kyljet halki, mutta itsekunnioitus tallella.

Kaksi naaraskoiraa

Naisissa näen kärjistettynä kaksi tyyppiä: juhlanaaraaksi pyrkivän ja taistelunaaraan.

Oman käsityskykyni mukaan vain taistelunaaraana voi elää, ellei sopeudu stereotypioihin. Juhlanaaraaksi asettautuminen on mielestäni henkistä ja fyysistä huoraamista. Miesten mielistely naisia alentamalla on aika puistattavaa - jollei muuta niin jopa naistenpäivänäkin pitää ojentaa miehille ruusuja, kun kestävät meitä kamalia naisia voi kiitoskiitos. Juhlanaaraalle naisten puolella olo on niin usein miehiä vastaan olemista. Minusta voi hyvin olla naisten puolella olematta miehiä vastaan - ja jopa olla naisten puolella siten että on samalla myös miesten puolella.

Halveksun naisten harjoittamaa miesten mielistelyä naisia alentamalla. Siinä kohtaa nainen on naiselle susi - toisaalta tiedän, että tuo toiminta on henkiinjäämistapa, omaksuttu tapa selvitä ja toimia. Ei pitäisi suuttua vaan tuntea myötätuntoa, sillä tuon toimintatavan kanssa voi jäädä perin yksin tiukassa tilanteessa.

Joskus olen jopa kateellinen juhlanaarasnaisille: siinä kun minä käyn taistoa, poltan siltoja ja saan turpaani, he hoitavat itselleen lirkuttamalla, kaulansa paljastamalla ja alistumiseleillä miesten myötämielisyyden hetkessä. Miksen minä osaa ja pysty? Eikö niin olisi helpompaa? Miksi minä yritän pysyä yksilönä, ihmisenä sukupuoleni sivuasiaksi painaen käydessäni neuvotteluja? Miksi olen julkifeministi ja nostan sillä miehet takajaloilleen, kun voisin sanoa, etten minä todellakaan mikään femakko ole - sellainen on ihan hassua hömpötystä, ja saisin miehet puolelleni nyökyttelemään?

Miksen minä jaa naistenpäivänä ruusuja miehille, jotka sietävät meitä kauheita naisia ja meidän typeriä kotkotuksia - ja saisin täten aplodit miesjengiltä? Miksi jopa ajattelen, että jos on naisissa kestämisensä, on miehissäkin, joten aika tasoissa ollaan keskiarvoissa? Miksi minä yhä symppaan naisia, pidän naisen asemaa tärkeänä kehityskohteena maailmanlaajuisesti? Miksi minä pidän sitä, että joku Pekka jossain sietää jonkun juhlanaaraan kuukautismäkätystä, ihan hemmetin naurettavan naiivin idioottimaisen pissisjuttuna, kun Euroopassa naiset piestään putkassa siksi, että marssivat naistenpäivän nimissä ja pieniltä tytöiltä silvotaan sukuelimet?

Kun juhlat ovat lopuillaan

En minä saisi vihastua juhlanaarasnaiselle. Hän on vain oppinut huomaamaan, että saa asioita helpommin naista leikkimällä ja miestä mielistelemällä. Hän tekee sen niin luonnostaan, että väitteet miesten mielistelystä saavat juhlanaarasnaisen suuttumaan: jos hän osaa vähän katsoa peiliin (toisin kuin muut naiset) ja ymmärtää miehenkin näkökulmaa (toisin kuin muut naiset), niin ei hän sen takia ole miesten mielistelijä ja minkä hän sille voi, että miehet pitävät hänestä ja hänen ajattelustaan (koska sen on kivempaa kuin muiden naisten). Hän kokee aidosti olevansa hyvä ja rehti itselleen, olevansa oikea nainen (toisin kuin ne muut) ja näkee miesten flirtti-innossa todisteen siitä, että on oikeanlainen nainen. Hänen mielestään tämmöiset taistelunaaraat ovat niitä ikäviä rumia femakoita, joita vaan vituttaa kun hänenkaltaisensa naiset vievät kaikki miehet:)

Olen tuntenut monta juhlanaarasta. Useimmat naiset ovat juhlanaaraita teinivuodet ja vähän pidempään. Juhlilla on vain taipumus joskus loppua. Yleensä kolmenkympin tienoolla (perhe-elämän ja äitiyden ja vaimouden kautta?) kolahtaa ensi kerran vastaan se, mikä on juhlanaarauden hinta. Se voi olla todella kova hinta. Ja siitä on rankka marssi eteenpäin, täysvarustuksessa ilman lepotaukoja.

Joko nielet paskaa jatkossakin, ja jatkat mielistelyä henkesi edestä (uskoit siihen tai et) ja hymyät vain vaikka pää olisi täynnä murhaa - tai sitten itket ja raivoat silmäsi ulos päästä, koska olet niin vuosia elänyt toisten kautta, niin vuosia miellyttänyt ja valehdellut totuuden nimissä, uinut huomiossa ja luullut olevan kaiken sen väärti. On karu hetki, kun juhlanaaraskulissit ovat räjähtäneet tuhannen pimpan päreiksi ja juhlanaarasnainen tajuaa, että hänen vihtaansa ovat kusseet niin muut kuin hän itsekin.

Juhlanaarasnaisen valinta ei ole helppo. En tiedä todellakaan, kumpi on kovempaa, tukkia suunsa ja hymyillä vaikka sisällä kirkuisi raivosta sininen minuus - vai avata suunsa, aloittaa sota, taistella ja todeta, ettei voittajaa koskaan ole - lähteä tyhjin käsin väsyneenä pois savuavilta raunioilta. Ihailen sitä tyyneyttä ja pokerinaamaa, mikä heiltä pitää löytyä. Sitä asioiden myönteiseksi muuttamista, joidenkin asioiden kohdalla sokean feikkaamista, itselle selittelyn määrää ja laatua, uskoa siihen ettei mitään voi tapahtua koska on söpö. Ja toisaalta uskoa siihen, että vaikka maailmassa jotkut naiset hakkaavat päätään lasikattoihin tai pirstoutuvat äitivaimorooliodotuksiin, tai elävät orjan tai elukan asemassa, se kaikki on vain heidän omaa syytään, kulttuuripiirre tahi onneton yksittäisjuttu.

Vaikka ihailen, ja joskus kadehdin tulosten saavuttamisen helppoutta, en minä silti sille hattua nosta. Koska juhlanaaraat mielestäni pönkittävät miesten arkkinaisroolifakkiutumia, ja siinä sivussa tekevät monen roolinlaajentamistyön tyhjäksi. On helpompaa ja turvallisempaa pysyä vanhassa kuviossa, mutta jotenkin sydäntä kääntää se, että nainen katsoo asiakseen miellyttää miehiä jopa sisarten hyvinvoinnin hinnalla. Juhlanaaraat tavallaan ovat konkretisaatio sille, miksi naiset jäävät töissäkin kakkoseksi: miesten veljellinen solidaarisuus toimii, naisten rivit hajoavat nopeasti, kun juhlanaaraat päättävät ottaa hyvän asemansa miehenmiellytyslinjaa pitkin. Juhlanaarauteen kykenemättömillä naisilla on tuplataakka: he eivät löydä tukea miehistä eivätkä juhlanaarassisaristaan. Joskus tilanne voi olla paha - kääntyi mihin hyvänsä niin on hampaat vastassa.

Toivon, että jokainen nainen ottaisi seuraavana naistenpäivänä ruusunsa vastaan ja kiittäisi kauniisti. Olisi hetken ylpeä itsestään ja naiseudestaan, ilman tarvetta alkaa painaa naiseutta alas, luetella naisten vikoja ja ymmärtää suosien miestä. On niitä muitakin päiviä, jolloin voi keskittyä laulamaan oodeja miehille naisten kamaluudesta - pyhitettäköön naistenpäivä edes sellaisesta.

Ylentämällä alentaminen

Tässä loistava esimerkki ylentämällä alentamisesta . Josif Kobzonin sanoin: "Normaalille ihmiselle nainen merkitsee kaikkea." .

Hauskaa naistenpäivää

Itse lähetin naistenpäivätervehdykset naisille näiden linkkien myötä: ohjeistusta ja salaliittoa , olkaa hyvä!:-D