Osa 141: konservatiivinuorista ja opiskelijoista

 

Ystäväni soittivat ja kiittivät siitä, että olin päättänyt mennä vuokralle heidän asuntoonsa: heidän pitkään myymätön asuntonsa oli samantien saanut kaksikin tarjousta. Tämä tarkoittaa siis sitä, että asuntoa ei ole, jännitys sen sijaan tiivistyy ja känny kuumottaa korvaa vasten, kun pimputtelen vuokrayhtymille, -säätiöille ja -firmoille.

Parasta on tietysti se, että monilla tahoilla on nk. varallisuusraja. Soitin verotoimistoon: heidän verotuksessaan varallisuuteni on asunnon verotusarvo (mikä EI ole myyntihinta) miinus lainat, minkä puolesta mahtuisin varallisuusrajojen sisään. Mutta kun jotkut vuokrasäätiöt tahtovat tietää käyvän arvion asunnon myyntihinnasta - "kun kerran on asunto myyty, piruako tinuat vuokra-asuntoa, osta oma" on viesti. No ostaisin, kun joku myisi sen saunallisen neliön jostain. Mutkun ei.

Jenni kommentoi

Sain viikonloppuna huutonaurukohtauksen, joka ei ottanut katketakseen. Olin jo torstaista asti silmäillyt lööppejä Jenni Dahlmanin ja puolisonsa Kimi Räikkösen tilanteesta. "Kimin kännisekoilut". "Kimi kännisekoili stripparibaarissa". "Formulapomot vihaisia Kimille". "Kimille kännisekoilusta potkut?". "Kimin stripparin haastattelu"..

Tämän kakun päällä kirsikkana näin sitten MeNaiset-lehden kannen, jossa hehkeä hymyilevä Jenni katsoo kameraan ja toteaa: "Keskityn hevosiin.". Se voi olla ihan fiksu idea. Ehkä minäkin Jenninä keskittyisin hevosiin.

Ottaako huora puuroa vai tilataanko taksi?

Mies panee, koska sosiaalinen status mieslaumassa saattaa nousta - huoruutta. Nainen panee, koska sillä saa pidettyä suhteen kasassa - huoruutta. Mies väittää olevansa pomon kanssa samaa mieltä, koska työpaikka pysyy ja ylennys siintää silmissä - huoruutta. Nainen hymyilee ja sietää miehensä paskamaisuuden - huoruutta.

Joka kertako mies panee silkasta vilpittömästä ja pyyteettömästä himosta, koskaanko ei vanno rakkautta saadakseen pimppaa, koskaanko ei pane todistaakseen pystyvänsä? Joka kertako miehen toiminta parisuhteessa ja työelämässä on pyyteetön, epäitsekäs ja sädekehällä ympyröity hyvyys? Jos näin on, siitä vaan huutelemaan huoruudesta, tietenkin siitä lajista huoruutta, joka on muka vain naisessa asuvaa löyhämoraalisuutta. Siis ajatelkaa, nainen menee varakkaan miehen kanssa avioon. Onneksi miehet eivät tee näin, tai pelaa seksillä saadakseen materiaa tai siihen rinnastettavaa hyötyä...

Tässä kohtaa alkaa naurattaa, ja absurdiuden symbaalit paukkuvat marssin tahtiin.

Huoruus on mielestäni mentaalinen asenne: ihminen huoraa, jos hän toimii itseään vastaan. Prostituutio on taasen ala, jossa tehdään rahaa pornolla. 'Sulle muna mulle palkka' -periaatteella, joka olisi vallan reilu, ellei siihen liittyisi tyttö- ja naiskauppaa, paritusta ja lasten (poikien ja tyttöjen) sekä aikuisten raakaa hyväksikäyttöä. Huorintekeminen on taasen teko, tietoinen rike tehtyä sopimusta vastaan. Puolisoaan pettävät (eli koko aviolupauksen ja luottamuksen tieten tahtoen rikkovat) ovat huorintekijöitä, mutta valitettavasti usein myös huoria: he luulevat oikeasti, ettei mikään mene rikki ennen kuin jää kiinni. He myös lohduttavat toistuvasti itseään sillä, että 'kun puoliso ei tiedä, niin ei tää sitä voi loukata'.

He ovat huoranneet moraalinsa, sanansa uskottavuuden ja luottokelpoisuutensa - on hämmentävää, miten yhden ihmisen kallisarvoisimmista omaisuuksista (ihmisen selkäranka, kunnia ja sanan arvo) voi joku myydä vapaaehtoisesti pilkkahintaan.

Konservatiivinuoriso?

Nuorisotyössä työskentelevä tuttu kertoi, että nuoriso on uskomattoman konservatiivista sakkia. Suorastaan amerikkalaisen 50-luvun roolimallien mannekiini. Nuori pimu ihmettelee paheksuvasti ääneen paikan johtajaa, joka syö lounasta ruokalassa: "Siis eiks sun vaimo muka tee sulle ruokaa?". Nuoren sällin mielestä on maailman itsestäänselvin fakta, että mies käy töissä ja naisen homma on hoitaa kotia ja lapsia.

Lauantaina istuimme ystäväporukalla paikallisessa baarissa. Takanamme oli loosipöytä, jossa istui kuutisen kaiffaria eli kuusi suomalaista, 20-25 -vuotiasta nuorta miestä. Heidän merkittävin keskustelunsa rajoittui jotakuinkin seuraaviin asioihin:

  • ÖR ÖR UR UR
  • vittu hei...siis vittu hei...
  • anulla on tosi isot tissit, eikö ookkin?
  • RAI RAI RAI känni pakkaa päälle vittu mä oon känniss!

Näiden nuorten urhojen pöydän ympärillä hiippaili 3-4 nuorta naista. Kyllä, tyttöystäviä. Jotka siemailivat sievästi limua (olivat kuskina?), lukivat baarin naistenlehtiä niitä kommentoiden hiljaisella äänellä, ja pysyivät kerta kaikkiaan pois jaloista. Valomerkin seutuun he kerääntyivät kuorokaareksi pöydän lähelle, 1.5 metrin päähän.

- Pave hei...

Yksi tytöistä aloitti varovasti. Urhopöydästä kuului samantien fortissimoon paisuva örinä: "vittu mee ny menee...Pate hei miten se juttu, siis ne Anun isot tissit..." ja päälle 100 desibelin hörötystä.

Tämä kuvio kerrattiin noin neljästi. Nykynuorisossa siis vallitsee järjestys, missä miehet istuvat ryyppäämässä pöydässä keskenään, ja tyttöystävät tuovat heille kaljaa, pitävät turpansa kiinni ja pysyvät pois tieltä. Kommentoida ei saa vaikka poikaystävä sattuisi örisemään Anun isoista tisseistä.

Toivoani en pistäisi nuorisoon, en tämän nähtyäni. Se, minkä femmarit ja tasa-arvontekijät ovat saaneet aikaan 30 vuodessa, sen ovat kaksikymppiset unohtaneet ja painuneet takaisin vuosisadanvaihteen kuriin. Sukupuoliroolit, ne iänikuiset, kumpaakin sukupuolta ahdistavat ja alistavat, ovat uudessa kunniassaan - halleluja ja amen. :(

Ja vielä siitä saakelin opintotuesta

Opintotuen tullessa puheeksi yleensä ehdotan aina, että eikö myös lapsenhankkijoille voisi todeta, että 'kun kerran hankit kakaroita, ota pankista lainaa äläkä kimitä, että yhteiskunnan pitäisi maksaa sun itse valitsemasi kalliit harrasteet'. Kun kerran ei voi tehdä töitä pennun ollessa pieni, ota lainaa pankista ja elä sillä. Mitä hittoa yhteiskunnan pitää valuttaa rahaa ihmisille, jotka sikiävät kaniinien tavoin ajattelematta ollenkaan, selviytyvätkö siitä taloudellisesti?

Näinhän opiskelijoillekin sanotaan: itsepä menit opiskelemaan, olisit mennyt töihin. Ei yhteiskunnan tarvitse siitä maksaa, että haluat elitistisesti harrastaa opiskelua. Jokainen, joka on elänyt opiskelijaelämää (ja minä olen elänyt sitä vielä vanhempien tukemana, eli he maksoivat sen osan, mikä muilla oli lainaa - valtaisat kiitokset heille siitä, ettei valmistuessa ollut odottamassa kuin muutaman tonnin köntti maksamista), tietää mitä se on. Se ei ole trendikahvilassa istumista lattea lipitellen, tai merkkivaatteissa lihatiskidiskossa hillumista.

Opiskelijana juodaan kahvit ja viinit kotona, UFFilta haetaan vaatteet ja yllätyksellinen lasku pistää kireälle ja itkun kurkkuun. Joka paikassa saa pyydellä anteeksi ja tilittää rahattomuuttaan, ihan kuin se ei jo olisi selvää. Kaupungin asukkaaksikaan ei pääse, vaikka olisi päättänyt asua loppuikänsä a.o. kaupungissa: opiskelu ei ole syy päästä kaupunkilaiseksi eli virastoasiat olisi hoidettava siellä kotipaikassa. Joka kuussa on pakko miettiä, miten riittää raha. Soluasuntokin nielee vuokraa (opiskelijan asunto'lisä' on pelkkä vitsi, kun vertaa sitä oikeaan normaalikansalaisen asumistukeen) siihen malliin, että ilman lisätuloa ei pärjää. Makaroni lihottaa eikä tonnikalakaan ole enää halpaa. Pelkkä leffalippu on kymmenisen euroa - museoon pääsee ehkä eurolla.

Opiskelijuus on sitä, että sitoutuu elämään alle minimitulojen paskalla ruualla paskassa kämpässä vältellen kaikkea normaalia toimintaa rahan puutteen vuoksi. Jos pistäisi itsensä paksuksi, tienaisi moninkertaisesti - ja opintojen päättyessä on odottamassa hieno lainakakku, jonka maksamiseen meneekin seuraava 10 vuotta työelämästä (joka on usein pätkätyötä).

Minä olin onnekas: vanhemmat tukivat (kohtuudella), löysin sikahalvan asunnon (opiskelija-asunnot ovat kalliita), pääsin opintojen alkumetreillä töihin (valittuani perverssin opintoyhdistelmän:) ja valmistuttuani sain lainat maksettua nopeasti. Minä olen poikkeus, ja tiedän kuuluvani pieneen vähemmistöön - suuri osa opiskelijoista elää hyvin vähänläntää elämää, sinnittelee siivoten illat minimipalkalla, keräävät kesätuloista talteen (mistä tosin KELA rokottaa heti opintotukea) ja sitten voidaan ihmetellä valmistuneiden vähyyttä ja opinnot keskeyttäneiden määrää.