Sadaskolmaskymmenestoinen: kiusaus ja rääkkäys

 

Netti puhisee, itsepähän aloitin. Mutta tässä muutamia tapauksia vuosien varrelta. Että tulisi selväksi, millaisista jutuista on kyse. Muiden puolesta en voi puhua yksityiskohtia, siksi puhun vain omista asioistani.

Ensin siitä, mistä on kysymys

Muutama vuosi sitten olin menettänyt isoäitini infarktin kautta ja puoli vuotta myöhemmin äitini äkilliseen aivoverenvuotoon. Suru-uraputkea pukkasi ja dead lineja ei näkynyt muille kuin hautajaisille tai perunkirjoituksille. Tässä kohtaa sain mailia ja linkin: eräs minulle täysin tuntematon kusipää oli ilmeisesti suivaantunut miehiä koskevista mielipiteistäni, ja oli paukuttanut bloginsa täyteen Birdy-propagandaa, joista yhdessä merkinnässä mm. kerrottiin asiantuntijana esiintyen, että mielipiteeni ovat seuraamusta jollain tapaa siitä, että äitini oli narkki, juoppo ja pilleristi.

Se, että vastikään kuolleen ja rakkaan äitini nimi mustataan tällä tavalla, on teko, jota on turha pahoitella, sillä tekona tuo on lopullinen. Rukoilin, ettei isäni, joka oli 45 vuotta elänyt äitiäni rakastaen, koskaan näe tuota tekstiä. Ettei yksikään sukulaiseni näkisi sitä. Äitini, joka oli lähes absolutisti, tupakoimaton ja reippaileva lähimmäinen, ei paljoa itseään pysty puolustamaan. Se, että tuollainen valhe ja herjaus heitetään julki juuri äitini menetettyäni, oli sen laadun hyökkäysyritys, etten enää ylläty mistään.

Sain mailia myöhemmin: samainen kusipää oli julkaissut 'autenttisen' mailin kuulemma 'Birdyn miespsykiatrilta', joka analysoi mentaalista tilaani. Hauska vitsi. Minäkin sain Bertan keinosiementäjältä postia, missä heppu kertoi Bertan olevan lehmä. 'Psykiatrin' postaus poistettiin netistä pian, sillä näkyviinhän ei sovi jäädä konkreettista todistusaineistoa. Minäkään en tätä kyseistä postausta ole nähnyt, enkä blogimerkintää, kuulin siitä muiden lähettämien sähköpostien kautta.

Olen kuitenkin nähnyt niitä huoritteluja, toivomuksia siitä, miten jonkun äijän pitäisi murskata kalloni 'niin että aivot tursuavat poskiluiden alta' ja miten olisi kiva päästä 'kusemaan Birdyn haudalle'. Olen lukenut, miten tietyille naisille olisi vain oikein tulla raiskatuiksi tai tapetuiksi. Jeejee.

Minua ei jaksa 10 nettivuoden kokemuksen jälkeen kiinnostaa, en lue juttuja, jotka ovat sontaa. Mutta kuulin, että samainen meininki jatkuu, vain kohde on vaihtunut matkalla. Alkoi pistää vihaksi, että muiden on kyyristeltävä nimettömyyden suojassa, pelättävä toteuttaako jätkä raiskausuhkauksensa, kerättävä todistusaineistoa sivuilta, joiden sisältö puhdistetaan välittömästi kun sontasoopa on jo levinnyt ihmisten tietoisuuteen. Minusta tällaisen on loputtava.

Mutkun mulla oli onneton lapsuus

Minua EI kiinnosta PÄTKÄN VERTAA onko kusipäällä onneton lapsuus tai onko sitä kiusattu koulussa, jos se tevaisee puukolla. Puukko sattuu, vahingoittaa ja ehkä tappaa - lievittääkö se jonkun surua tai kipua, että kato puukottajalla oli tosi petollinen exä? Minulle on aivan sama, kirjoittaako pahansuovalla intentiollaan sontasoopaansa entinen koulukiusaaja vai -kiusattu.

Minäpikkukoulukiusatturaukkaparka-voivoi -länkytys ei auta siihen tautiin, että keski-ikäinen akateemisesti koulutettu olento rääkkää kaksikymppisiä nettityttöjä työkseen uhkailemalla, nimittelemällä, herjaamalla ja kertomalla valheita. Saako pikkumielipiteenilmaisija isomman rangaistuksen, jos onnistuu keikauttamaan esim. herkän, depressiota sairastavan lähimmäisen rääkkäyksellään sairaslomalle, itsemurhaan tai jatkuvaan pelkotilaan?

Kyllä tässä kohtaa heti löytyy teesejä ja teesittäjiä sananvapauden puolesta. MIHIN UNOHTUI SANANVASTUU???

Tapaus intron ihastumisesta

Männä vuosina tunsin erään introvertin, ujon ja naisiin tottumattoman hepun. Heppu oli mukava, mutta tavatessaan viehkeän naisen (olkoon vaikka Satu), hän ihastui ja päässä napsahti. Ensin heppu halusi jutella Sadun kanssa, Satu suhtautui asiaan myönteisesti (olin paikalla kaikissa niissä tapaamisissa). Sitten heppu alkoi soitella. Satu ensin vastasi puhelimeen, kieltäytyi tapaamisehdotuksista ja noin viidennellä kerralla pyysi, ettei heppu soittaisi enää ja ilmoitti, että ei aio treffailla ja seurustelee toisaalla. Sitten heppu alkoi kirjoittaa (kirje alkoi: et kieltänyt kirjoittamista). Sitten heppu alkoi lorvailla Sadun rappukäytävässä. Otimme tuttupiirissä hepun puhutteluun. Heppu jätti Sadun rauhaan, mutta vielä puhuttelussakin väitti, että Satu oli vietellyt häntä (koska oli jutellut hepun kanssa porukkatapaamisissa ja oli vastannut 3-4 kertaa puhelimeen).

Heppu löysi uuden 'uhrin'. Tuttupuhuttelu ei auttanut. Toisessa kaupungissa asuva nainen hälytti poliisit, kun heppu yritti jonkin työkalun kanssa hajoittaa ikkunan päästäkseen naisen kotiin. Oikeudessa heppu sai sakot, koska heppu oli 'niin säälittävä ja lapsenomaisesti rakastunut'. Vielä oikeudessa heppu oli sitä mieltä, että oli vain vastannut naisen kutsuun ja sitten yhtäkkiä naiset suuttuivat ja soittivat poliisille. Just aivan.

Minäkin olen itse typerä: olen suhtautunut miesten juttelulähestymisiin asiallisesti ja oletusarvoisen ystävällisesti. Joillekin, tietylle miesryhmälle, tämä merkitsee sitä, että olen suostunut suhteeseen, avioon ja sänkyyn. Kun miehen lähestymispyrkimykset alkavat olla jo tuttavakeskustelun ulkopuolella ja ne menevät häiriköinniksi, pyynnöt lopettaa ovat olleet myöhässä. Rikospoliisin kanssa on käyty keskusteluita, millä ehdoilla syyte voidaan nostaa ja todettu, että mielenterveyspalvelujen määrärahojen vähyys näkyy tässäkin suhteessa.

Pitäisikö siis todellakin kaikille miehille todeta heti alkuunsa, että suksi helvettiin? Koska jos on ystävällinen ja juttelee, saa syyttää vain itseään, että on jutellut, koska se on virallinen todiste siitä, että sitä on ihan itse pyrkinyt punkkahommiin ja avioon, ja sitten vain yhtäkkiä kieltäytyy, jolloin hepulla on ihan oikea syy ja peruste vainota? Olenko minä antanut luvan häiriköidä, kun vastaan tuntemattoman miehen palautepostiin ystävällisesti?

Minua iljettää se, että häiriköinti ja rääkkäys yritetään pukea 'yliherkän prinsessan' hemmotelluksi mielenmuutokseksi. Jos mitään todisteita juttelun lisäksi ei hepulla ole 'naisen suorittamasta viettelystä' ja jos nainen on toistuvasti pyytänyt ja vaatinut heppua jättämään rauhaan, eikö se pentele täytä jo häiriköinnin kriteerit? Vai vaaditteko naisia oikeasti haistattamaan kaikille niille miehille sonnat, jonka kanssa ei samantien tahdo punkkaan ja avioon?

Tapaus Maija ja Miika

Keksittyjä nimiä. Tapaukset eivät ole.

Maija oli pieni, ujo, ruipelo tyttö. Maija oli säikky. Ehkä siksi hän pääsi jo ala-asteella kiusaajien kohteeksi. Minä ihmettelin, miksi Maija aina kulkee itku silmässä. Kunnes menin vessaan ja näin, kuinka Maijaa kannettiin kohti vessanpyttyä pää edellä. Sain primitiiviraivarin. Sen jälkeen Maija kulki näköetäisyydelläni. Vahdin vessaa tarvittaessa. En voinut käsittää: minua oli opetettu, että pienempien päälle ei käydä. 'Käy isommilles, jos tapella haluat'. Turpaanhan siinä olisi tullut, ja siksipä vellihousut valitsevat itseään pienemmän ja heikomman uhrin. Maija jäi henkiin, koska vaihtoi koulua.

Ekalla luokalla pelkäsin kolmasluokkalaista isoa Jaria kuin kuolemaa. Se seurasi koulumatkat, huuteli, uhkaili, heitteli kivillä. Itku kurkussa kerroin opettajalle, joka nauroi ja sanoi, että 'rakkaudesta se hevonenkin potkii'. Kerran oli tilanne, missä J sai minut nurkkaan. En päässyt pakoon. Itkin ja totesin, että on pakko käydä päälle, jotta jää henkiin. Sain turpaani minäkin, mutta onnistuin tirvaisemaan Jaria niin, että Jari tipahti siihen paikkaan. Pääsin karkuun. Iltapäivällä Jari tuli äitinsä kanssa kotiini karjumaan, että Jaria on kiusattu: kun Jarin äiti näki minut (olin pirun pieni seitsenvuotias tyttö), hän lakkasi huutamasta ja vei Jarin mukanaan. Sain olla rauhassa Jarilta sen jälkeen.

Miikalle ei käynyt niin hyvin. Näin Miikan aikuisena. Hän on kroonikko, ollut mielenterveyspotilas jo pitkään, traumaattinen ja depressoitunut. Hänet rikottiin yhden vuoden aikana yläasteella. Herkän pojan psyyke ei kestänyt.

Miikan rikkoi vuosi, minua ei ole vielä rikottu kuin väliaikaisesti. Olen joutunut silmätikuksi siellä ja täällä. Uudessa koulussa oli tulla turpaan päivittäin. Liikuntatunnilla jengipimu hakkasi sählymailalla jalan siniseksi. Vapaa-ajalla juosta humppasin jengipimujen laumaa karkuun, koska olivat kaivaneet stiletit esiin. Työpaikkakiusaamistakin olen päässyt maistamaan.

Joku raja!

Rikkoutumisen raja on suhteellinen ja henkilökohtainen. Siksi tätä rajaa ei voida lyödä paalun lailla maaperään. Joku hajoaa siitä, että huoritellaan sfnetin ryhmässä. Joku hajoaa vasta, kun lauma ihmisiä on aukonut päätä, mustannut maineen, leimannut ja rääkännyt vuosikausia. Sitä ei voi koskaan tietää, missä kelläkin raja menee.

Mutta sen voi tietää, milloin sitä joku yrittää: työntää toista rajaa kohti tai sen yli. Se itsessään, pyrkimys ja intentio sellaiseen, on rikos, joka pitäisi voida selättää, katkaista moinen kehitys heti alkuunsa. Niin täällä netissä kuin tuolla ulkona.

Älkää väittäkö, ettette erota ilkeää yritystä mielipiteen ilmaisusta. Kyllä sen jokainen erottaa. Esimerkki: "kaikki naiset ovat per*eestä." <- tämä on mielipide. "Maija Möttönen huoraa Hämeenkadulla". <- tämä on jotain muuta kuin mielipide, sillä tuon tarkoitus ei ole muuta kuin vahingoittaa Maijaa. Jos on todella suuria vaikeuksia erottaa mielipide ja pahansuopa ilkeys toisistaan, voin auttaa ja vääntää rautalankamalleja.

Itse olen saanut paljon julkisuutta ja lukijoita nimen omaan julkiforumeilla käydyn Birdy-solvauksen ja Birdy-propagandistisen terapiakeskustelun kautta, että nännännää vaan. Minusta on hienoa, että tekstieni sisällöstä ja teeseistä keskustellaan ja väännetään peistä. Minusta on hemmetin outoa, että lauma täysin tuntemattomia tyyppejä esiintyy vuoronperään Birdyn tuntijana kertomassa teorioitaan Birdyn olemuksesta ja sisäisestä struktuurista. Minusta on ihan hiton väärin, että keskustelu asiasta luisuu henkilökohtaisuuksiin, henkilövinoiluun ja silkkaan sonnanheittosotaan. Kun tuon sonnanheiton tuoksinassa vielä otetaan yksilöuhreja omien turhaumien sadistiseksi purkusijaksi, ollaan menty sille puolelle, missä pimeys on kuin mustan härän peräaukossa kuuttomana yönä.

Minusta nimiin käyvän solvauksen, uhkailun, rääkkäämisen, kiusaamisen ja häiriköinnin on loputtava. On vain raukkisten asiankieltoa yrittää saada kaikki tapahtunut käännettyä 'hysteeristen herkkistyyppien ylireagoinniksi' tai 'sananvapaudeksi'. Nythän ollaan tilassa, missä sananvapaus on totisesti häväisty, sananvastuu potkittu tajuttomaksi ja ylireagoinnin vähäisyys suorastaan ihmetyttää.

Hyvää Päivää, tämä EI ole 7 päivää!

Jotkut pitivät Jumalan teatterin ulosteheittelyä teatterin uuden sukupolven nerokkaana manifestina (näistä yksikään ei itse ollut ulosteheiton objektina). Jotkut pitivät sitä väkivaltaan luettavissa olevana kusipäiden ulosteheittelynä (erityisesti ulosteheiton objektit kannattivat tätä näkemystä). Kuten huomaamme, kunkin positio vaikuttaa mielipiteeseen ja asenteeseen. Minä olen positioni valinnut: kakkaa saa heittää kilokaupalla toisten niskaan SILLÄ EHDOLLA, että asiasta on kaikkien osapuolien yksimielinen suostumus. Muuten kakka pidetään omassa potassa. Ja jos ei pidetä, siitä maksetaan hinta hyvityksinä ja kannetaan vastuu.

Onko web-kirjoittelu itsessään samaa kuin antaa suostumus kakanheittoon? Onko pinserilistalaisuus tai kommenttipalstan avaaminen samaa kuin suostua kakkasotaan?

Minä en anna suostumusta kakanheittoon. Minä en anna suostumusta kellekään kirjoitella ja julkaista minusta valheita tai tietämättömyyteen perustuvia solvaavia länkytyksiä. Minä en halua lukea solvauksia, nimittelyjä, huoritteluja tai läheisieni herjaamista. Minusta saa ajatella mitä ikinä haluaa, pitää minua maailman suurimpana femakkoemakkona tai imbesillinä merimakkarana, MUTTA MINUSTA TAI LÄHEISISTÄNI EI KIRJOITELLA JULKISESTI ilman suostumustani ja lupaani. Ei varsinkaan rumia solvauksia, herjauksia tai valheita.

Perustetaanko vaikkapa yhteinen sivusto, jonne nimen mainitsevat solvaukset voidaan kerätä ja katsoa, että millainen ryhmäkanne nostetaan milloinkin? Onko todellakin niin, että vain rikoslaki saa kiusaajan kuriin?

Lisäys 26.11.2004: Jaaha, yksi terroriverbaalikko veti marttyyrikruunun päähänsä, poisti bloginsa ja ilmoitti vielä väräjävällä viimeisellä henkäyksellään, miten 'Birdy auttoi tekemään päätöksen'. Sen sijaan, että heittäytyy marttyyriksi birdyja tilastaan syytellen (edes nyt tyyppi ei ota vastuuta päätöksestään, vielä nytkin päätös on böödin tai jonkun muun syy), olisin suonut näkeväni aikuisikäisen ihmisen kantavan vastuunsa ja siistivän linjansa.

Mutta sehän olisi ollut samaa kuin myöntää tehneensä jotain väärin, ja sehän olisi tarkoittanut sananvastuun kantamista ja omien sanojensa takana seisomista niin hyvässä kuin pahassa. Näemmä joillekin on helpompaa lopettaa kokonaan kuin elää sananvastuun ja alkeellisten käytössääntöjen kanssa.