Sadaskahdeskymmenesneljäs: Suurista Äideistä juoppohulluun

 

Jostain luin joskus, että varsinkaan syys- ja talviaamuina ei pitäisi laittaa heti herättyä sähkövaloa päälle, vaan sytyttää kynttilä ja antaa kehon herätä pehmeässä valossa. Allekirjoitan tuon, sillä aamuinen kynttilänvalossa oleminen tekee heräämisestä pehmoisen, ja tuo lämmin hiljaisuus seuraa mukana koko päivän.

Terveyspäätökseni on pitänyt hyvin. Luulen, että jos käsky tulee ulkoapäin, sen noudattaminen on vastahakoista ja vastenmielistä - ja mieli houkuttaa rikkomaan sääntöjä heti kun vain joku selkänsä kääntää (useimmiten omatunto tai järki). Kun käsky tulee sisältä, omasta havaitsemisesta ja halusta, on säännöt helppo pitää. Toisaalta, säännöt on helpompi pitää, jos säännöt ovat järkeviä - itsensä kiusaaminen ei ole.

Huomaan jo ensimmäisen viikon jälkeen olossa eron: ei aftoja, ei flunssaa ja kolotusta, ei heikotusta ja väsymystä, ei hermosärkyä jalassa tai jumitusta selässä, ei deppaavaa pohjavirettä tai sinisiä pusseja silmien alla. Uni tulee säännöllisemmin ja aikaisemmin, herääminen aamukuudelta on helppoa, liikkumisesta tuntee yhtä suurta iloa kuin terveestä ravinnosta. Voimat alkavat palata, mieli on tasapainoisempi. Miksen minä ryhtynyt tähän aiemmin?

Suuret Pienet Äidit

Ymmärrän Härkösen Anna-Leenaa tällä hetkellä enemmän kuin koskaan ennen. Hänen pakinansa Anna-lehdessä äitichattien nettimammanartuista oli hauska, mutten uskonut äitifanaatikkojen olemassaoloon niin paljon kuin nyt. Ne ovat oikeasti aika verenhimoista porukkaa: pipo kireällä kuin immen peppu ja karttu kädessä he kulkevat päätehtävänään mätkiä kaikkia niitä, jotka kuvittelevat äitiyden olevan normaali ja tavallinen ilmiö. Miten jumalallinen, mystisen kosminen ja ainutkertainen luomistehtävä voisi olla normaalia ja tavallista?

Jotenkin sitä ihmiskunta vain lisääntyi tuhansia vuosia ilman näitä Suuria Äitejä, jännä juttu.

Tämä 'keskustelu' on todellakin tuonut uutta valoa Suurten Äitien psykologiseen profiiliin. Heitä ei ole kuin muutama, mutta he aina erottuvat joukosta. He ovat fanaattisesti uskossa, eikä mikään muu oppi tai jumaluus voi olla kuin vääräuskoista ja saatanasta. Koska en usko helvettiin enkä siihen, että Suuret Äidit olisivat jumalattaria kuolevaisten keskellä (2,5 miljoonaa potentiaalista jumalatarta on Suomen olosuhteissa vähän liikaa), ajattelin, että tulkoon Suurten Äitien huuto ja parku. Fiat Parku la Grande Mamas - ja sehän tämän kirjoituksen jälkeen tulee:)

Nobody knows the trouble I've seen...

Kyllä minä ymmärrän, ettei KUKAAN voi ymmärtää täysin toisen ihmisen äitiyttä - ne ovat kaikki erilaisia. Eihän kukaan voi ymmärtää täysin juuri minun elämääni siten kuin minä sen olen kokenut - ei siis kukaan voi tietää täysin, mitä on KaisaSetteriinan tai AnnaTiluliin äitiys tai elämä. Silti monilla ihmisillä voi olla käsitys ja hyvä tuntuma siihen, millaista toisen elämä on ja millaista äitiys/isyys/koiruus/anemia on.

Ihmisillä on peruskäsitys siitä, mitä on rakkaus, mitä on kipu, mitä on uni, mitä on kosketus, mitä on kaivata, mitä on vihata - vaikka jokaisen oma kokemus poikkeaa toisestaan. Ihminen ymmärtää jotain siitä, mitä on konkurssi, tai ryöstetyksi tuleminen tai läheisen kuoleman kokeminen, vaikkei ole sitä itse kokenut. Ilman omakohtaista kokemusta voi olla hyvä käsitys asiasta, ja tämän käsityksen pohjalta voi keskustella.

Suuren Äidin mielestä ei voi. Hänestä ei kannata keskustella lapsettoman kanssa, koska lapseton ei voi tietää äitiydestä mitään. Minusta taasen tuntuu, että Suurta Äitiä kauhistuttaa eniten se, että keskustelun kautta voisi tulla ilmi, ettei äitiys olekaan mystinen marginaali-ilmiö, vaan varsin normaali ja tavallinen asia.

Suuri Äiti voisi hajota, jos hän myöntäisi, ettei hänellä olekaan mitään erityisen ihmeellistä tietämystä vaan hän elää perheellisen elämää, kuten aikalailla suurin osa aikuisikäisestä väestöstä ympäri maailmaa. Toivon totisesti, etten koskaan näe Suurta Äitiä puhumasta mitään kuolemasta tai kuolemisesta - "turpa kiinni kun ei ole kokemusta!" on tuolloin täysin relevantti vastine heidän höpinöihinsä.

Sen ymmärrän, että synnyttämätön nainen ei voi tietää synnytyksestä niin paljon kuin synnyttänyt nainen, eikä empiirisestä tiedosta edes voida käydä vertailua. Mutta synnytys ei mielestäni tee kenestäkään äitiä muussa kuin anatomisessa mielessä. Synnyttämättömyydellä ei kai voida erottaa lapsettomia lapsellisista? (Anteeksi, kieliopillinen vitsi:) Eipä silti, minun on helppo kuvitella, että Suuret Äidit pitävät synnytystä urheilusuoritteena, jossa saa kivusta, kärsimyksestä ja paikkojen repeämisestä pisteitä.

Käsittääkseni äitiys on sitä samaa kuin isyys, vanhemmuutta, penskan kanssa elämistä ja sen kasvattamista - ja tästä jotain käsitystä saavat nekin, jotka eivät ole omia lapsia hankkineet, syystä tai toisesta. Onkohan tämä Suurten Äitien 'nobody knows what trouble I've seen'- veisuu joku uusmarttyyriyden ilmentymä vai silkkaa oman egon pönkitystä muita alentamalla? Tosin yhteen ääneen marttyyrivirren kanssa Suuri Äiti suorastaan järkyttyy ja raivostuu, jos joku väittää äitiyden sisältävän muutakin kuin onnea ja auvoa.

Reittä pitkin arvonantoon

Se, että kukaan muu kuin lapsen synnyttänyt ei voi ymmärtää äitiyttä, on mielestä pas*apuhetta. Tuskin lapsensa hylännyt narkkiäiti edes Suuren Äidin mielestä ymmärtää enemmän äitiydestä kuin lastaan kasvattava adoptioäiti tai lapsensa synnytyksessä menettänyt äiti? Silti Suuret Äidit sulkevat minut keskustelusta suu ryppyreikänä, sillä olen 'lapseton, joka ei voi tietää äitiydestä mitään'.

Siinä kohtaa tajuan, että näiden ihmisten mielestä reitensä miehelle levittämällä ilman ehkäisyä kasvaa ihmiseksi, jonka mielipiteillä on väliä. Ajatella, ehkäisy huishittoon ja sääret lavealle, niin jo on mietelmilläni arvo ja kokemuksillani kultareuna. Tämä samainen toimintaohje ei edistä uraa ja harvoin se on paikallaan parisuhteen ulkopuolisissa ihmissuhteissakaan, mutta näemmä mammauskonnossa se tekee tavallisesta ihmisestä ylipapittaren.

Äidillinen rakkaus vai Suuren Äidin Oppi

Äidillistä rakkautta lapseen voi kokea ilmankin, että on ollut raskaana tai synnyttänyt. Tämä mielipide tuntuu ottavan Suuria Äitejä koville. Jos oma Suuri Äitiys eli Äitiyden Pyhä Henki on elämän kattava uskonteesi ('äitiys tekee minusta pyhän ja olen äitinä muiden yläpuolella'), voi tosiaan olla karua tajuta, että pelkkä äitiys ei teekään kenestäkään pyhää tai hienoa ihmistä.

Eihän Suuressa Äitiydessä ole mitään hienoa, jos kuka tahansa nainen pystyisi samaan (kuten melkein jokainen nainen pystyy: tulemaan raskaaksi ja synnyttämään jälkeläisen). Siksi on määriteltävä Äidinrakkaus ja Oikea Äitiys uudelleen - Suurten Äitien hyväksymä äidinrakkausstandardi pitää huolen siitä, etteivät puoskariäidit pääse juhlimaan heidän sädekehillään. Mietin, menisivätkö nämä GluGluMamma- klaanin jäsenet kulkueena kertomaan tahattomasti lapsettomalle, ettei hän voi tietää mitään oikeasta äitiydestä tai äidinrakkaudesta?

Minä uskon, että kyllä he voisivat niinkin tehdä, jos tahattomasti lapseton uskaltaisi olla omaa mieltä tai eri mieltä Suuren Äidin kanssa. Suuri Äiti ajattelee, että toimiva kohtu tekee hänestä YliNaisen, kaikkien hedelmien äitikurpitsan. Toki Suuri Äiti symppaa omaa syyttään lapsetonta naista (sehän sentään tajuaa yrittää saavuttaa Suuren Äidin pyhän aseman, ei vain raukka onnistu), ja löytää tästä taas yhden astinkiven - naisryhmän, joka on alempi kuin hän itse. Omaa syyttään lapsettoman naisen tuskasta Suuri Äiti voi rakentaa sädekehänsä jalokivikoristeen: häntä kadehditaan, hän on jossain tosi paljon parempi kuin toinen! Jalomielisinä hetkinään Suuri Äiti voi lohduksi lapsettomalle kertoilla Oikeasta Äitiyden tunteesta.

Mietin myös, että mitä adoptioäidin rakkaus lasta kohtaan on? Entä isän (ei synnyttänyt, tiemmä:) rakkaus lapseensa? Mitä on tädin rakkaus sisarentyttöä kohtaan tai kummin rakkaus kummilasta kohtaan? Mitä on vanhan naisen rakkaus nuoria läheisiä kohtaan? Mitä on isoisän rakkaus lapsenlapsiaan kohtaan? Mitä on ihmisen rakkaus sairastavaa rakastettuaan kohtaan? Suurten äitien mielestä varmaankin hölynpölyä, eiollenkaansamaa tai pedofiliaa. Sillä vain Suuri Äiti voi kokea äidinrakkautta. Äidillistä rakkautta ei ilmene muualla kuin heidän omassa äiti-lapsisuhteessaan. Sillä jos ilmenisi, heidän uskoltaan olisi nk. pohja pois, ja se olisi kovin ikävää.

Suurten Äitien Myöhempien Aikojen Pyhien Marioiden kirkko

Kaikkien muiden äitiys on heidän mielestään väärää ja pahaa, likaista ja syntistä. Heidän oma äitiytensä on oikeaa ja hyvää, puhdasta ja jumalasta. Heillä on tarkka käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin: kun joku toinen lääkitsee lapsensa kipua, se on väärin - jos he itse päättäisivät tehdä niin, se olisi oikein. Mikä on ero tämän ja fanaattisen uskonlahkon välillä? Aivan.

Miksi Härkönen on Suurten Äitien AntiKrista?

A-L Härkönen on vielä mennyt kertomaan pakinoissaan niistä asioista, jotka ovat ongelmallisia, käsitellyt vähemmän käsiteltyjä äitiyden teemoja - joita varmasti monet (paitsi Suuret Äidit) ovat mielensä taustalla pohtineet. Koska äitiys ei ole välttämättä pelkkää hurmaa ja auvoa, Härkösen äitiys on itsekästä ja lasta laiminlyövää negativismia, sanovat Suuret Äidit.

Minusta taasen tuntuu, että heitä vituttaa Härkösen teksti ennen kaikkea sen takia, että Härkönen sanoo ääneen ne asiat, joita Suuri Äiti ei voi sanoa ääneen, ja sitten ottaa päähän, että joku julkea ämmä kehtaa ne vielä kirjoittaa lehteen. Niiden asioiden ajattelu herättäisi ristiriitaa, onnen auvo täytyisi kyseenalaistaa ja hyväksyä ehkä sekin, ettei maailmassa mikään ole silkkaa Hyvää tai silkkaa Pahaa.

Tällainen monisävyinen ajattelu ei taida sopia Suurten Äitien Mammaklaanin fundamentalistiseen oppiin? On paljon helpompaa vain leimata asiat oikeiksi ja vääriksi, ja mukavampaa leimata itsensä paremmalle puolelle kuuluvaksi - näin elämään ja maailmaan tulee kivaa selkeyttä ja yksinkertaisuutta. Moniulotteisemman maailmankuvan hallinta vaatiikin aivokapasiteettia ja kykyä käsitellä ikäviäkin tunteita.

Kiitos Ihmisäidit!

Tässä vaiheessa haluan kiittää niitä ihania äitejä elämässäni siitä, että he ovat olleet ja pysyneet ihmisinä, lempeinä ja avarakatseisina, joiden kanssa on voinut keskustella tasaveroisena ihmisenä niin yksinelosta kuin perheellisyydestä, joiden lapsia kohtaan olen saanut tuntea paljon äidillistä rakkautta ja joiden äitiysihmisyyttä ihastelen sekä arvostan. Äitiydestä tekee ainutlaatuista tai erityisen hienoa aivan joku muu kuin se, että on onnistunut muksun maailmaan mätkäyttämään. Uskon, että vanhemmaksi tulo on se vaihe, jolloin ihmisen ihmisyys joko kirkastuu ja alkaa valaista, tai himmenee ja alkaa varjostaa muitakin.

Juoppohullu oksettaa

Aiemmin olin sinkeä Juoppohullun päiväkirja -fani (tosin silloin ammoisina aikoina, jolloin juoppohullu kirjoitti web-tarinoita). Olen edelleen sitä mieltä, että pienessä dagenefterissä tuo teksti nostattaa täysin infantiilin ja kakaramaisen kakkahuumorikikatuksen pintaan - aika vapauttavaa:-)

Diktaattorin sivujen Hilla Hautajoen arvostelut kirjoista ovat muuten aikalailla oma lukunsa, ja kulmakarvojen hiusrajaan nousun jälkeen niitäkin voi kikattaa. Tosin ihan eri syystä kuin aluksi luulisi.

Tein kuitenkin virheen, ostin uteliaisuudesta jatko-osan: Raskausarpia . No, lyhyesti juttu meni mauttomaksi minun kohdallani sillä kohtaa, kun tuleva isä on tulevan äidin maksamalla matkalla Lanzarotella, panee tulevan äidin serkkutyttöä, kolmannen panon jälkeen pohtii filosofisesti, että serkku on tavallaan raiskannut tulevan isän, koska tuleva isä ei voinut stondikselle ja panolle ja sormien pimppaanmenolle mitään, ja ainoa ongelma puolison serkun panemisessa onkin se, ettei puoliso vaan saa tietää. Ja siihen vielä kaikki panot päälle, mitä ehtii ennen loman loppua. Tämän jälkeen vielä hehkutellaan panojen hienoutta ja suhteen merkitystä tulevan äidin ja tulevan isän kodissa serkkutytön vieraillessa (tuleva äiti vessassa käymässä) ja kyynelöidään, että seuraavassa elämässä sitten. Serkkutyttö toki pyydetään kummiksi. Jossain kohtaa tuleva isä hieman tuntee huonoa omatuntoa, mutta siihen tulee vanha viisas mies ja kertoo, että tuleva isä tuhoaisi naisen ja lapsen ja suhteen olemalla rehti. (Suhdetta ei tosiaan tuhota pettämällä vaan pettämisestä kertomalla tai kiinnijäämällä, valtavirtaetiikan mukaan.) Ja vauvan syntyessä isä liikuttuu kyyneliin, koska tytöllä on hyvä perse (okei, hyvä 'peppu' oli kirjan muoto). Missä kohtaa piti nauraa?

Kyllä minä kaikenmoista veijarikirjallisuutta ja äijäilevää panojuttua olen lukenut Korkeajännityksistä Jallun kautta Hulkkosiin, mutta tämä Juoppohullun tarinointi alkaa olla niin syvältä ja poikittain ilman vaseliinia, että ei paremmasta väliä. Kai se on sitten hauskaa, hehe, kun kuvataan kakkaamisen vaiheiden yksityiskohtia tai pohditaan, onko sormi tuhma kun se oli vieraan naisen pimpassa. On hauskaa olla tosimies ja näissä kirjoissa tosimies juo, pettää ja valehtelee päivätöikseen. Vein ostamani kirjan roskiksen viereen, josko siitä joku tuleva tosimies saa pontta ajatuksilleen.

Kotijäätelökin on Nestlen jäätelöä

Kaikkea sitä oppii: kun suutuin Valiojäätelöön Nestle-hommien takia, Kotijäätelö tuntui hyvältä vaihtoehdota. Paashat, sekin on Hemglas -yhtymän hommeli, jonka puolestaan omistaa viime kädessä Nestle. Ainoastaan Ingman taitaa olla turvaisa vaihtoehto, ellei italialaisia erikoisjäätelöitä osta.

Minua ahdistaa se, että kuluttajan olisi oltava kuin Marlowe jäljittäessään syömänsä ruuan alkuperää *vain siksi* että elintarviketeollisuudessa piilottelu, peittely ja valehtelu sekä suoranainen harhauttaminen ovat jokapäivää. Lainsäädännöllä jotain voitaisiin tehdä: myyntikielto ja välitön stop firmalle, joka ei ole avoimesti kertonut omistussuhteitaan tuotteessa. Näin ei kuitenkaan tehdä - niinpä syön huomattavasti useammin epäeettisen firman ruokia tai geenisoijaa kuin ikinä haluaisin.

Siitä huolimatta yritän syödä terveellisesti, puhdasta ja kohtuujalostamatonta ravintoa. Teos Magic in the bottle lääketieteen ja -kemian historiasta teroitti mieleen, miten välttämätöntä on käsittelemätön ravinto - ja miten suurimman osan ravinnosta jalostamme ravintosisällöttömäksi. Ennen nisu oli juhlaa ja ruis arkea, nyt nisu täyttää arkemme ja juhlaa varten on meganisua. Karua kuituravintoa ei tahdo saada.

Koittakaapa muuten etsiä ruistaikinajuuresta tehty täysjyväruisleipä, jossa EI ole mukana vehnäjauhoja, siirappia, sokeria, vehnäleseitä, hiivaleipäjauhoa, perunaa tai muuta mössöä. Ei onnistu ihan joka paikassa ollenkaan. Valinnanvara pienenee entisestään, jos haluaisi taikinajuurileivän, jossa ei ole hiivaa.

Syys jo saa, entä sinä?:-)

Nyt puut ovat nakuna ja palelevat sateessa. Syksymmäksi ei enää syksy voi tulla. Kynttilöitä, kuumaa teetä, villavaatteita! Sitä myös teille! Ja kannattaa myös vastata Samizdatin vaalikonekyselyyn - saitko tulokseksi nokkaeläimen kuten minä?:)