Sadaskahdeskymmenestoinen: etana-ajoista ja avioterapiasta & arkkinaisista

 

Äsken lähti viimeinen erä pääskyjä etelään. Yhtä täynnä leikkiä kuin kesälläkin, mutta olivat hiljaisempia, enemmän varuillaan. Hyvää matkaa.

Etana-ajot

Yksi asia, joka on mättänyt minua ajokortin saamisest asti eikä mättö ole vieläkään helpottunut, on tuo liikennevaloista liikkeellelähtö.

Minä opin autokoulussa, että kun valo vaihtuu punaisesta vihreäksi, vaihde on jo silmässä ja siitä *lähdetään liikkeelle* napakasti. Ei jäädä jalkoihin, ei tukita risteystä, ja mietitään niitä wittgensteinilaisia sitten risteyksen tuolla puolen.

Todellisuudessa 99% autoilijoista, sukupuoleen katsomatta, istuu autossa trallalaa. Kun valo on vaihtunut vihreäksi, vihreä valo ikäänkuin toimii stimulanttina, joka potkaisee kuskin aivoissa synapsia: ahaaa, hei joo, jotain tapahtuu. Mitähän nyt tekisi? Aivan joo, vihreä valo. Pitäisköhän sitä vaihde vaihtaa ykköselle. Hmm, no tuossahan se ykkönen on. Mitä muut tekee? Ai ne seisoo tuolla. Miksikäs ne...ai niin kun on minun vuoro mennä. No mennään nyt sitten. Hissuksiin tästä, trallalaa. Onpas hurja kurvi, ihan kaartuu tämä kaista tuonne. Huh sentään. No niin.

Tämä saaketin tohvelieläimen reaktiokyvyllä varustettu autokansa käyttää sekunteja ennen kuin edes pääsee liikkeelle, ja risteyksestä suoriutumiseen menee enemmän aikaa kuin huulien tarkkaan punaamiseen tai kravatin solmimiseen. Tämän takia yksistä vihreistä valoista ehtii pääsemään läpi vain kolmasosa siitä automäärästä, joka siitä VOISI ehtiä, jos nämä etanakuskit saisi uudelleenkoulutettua ripeään risteyslähtöön.

Kun odotan valojen vaihtumista monikaistaisella tiellä, ja vihreät vaihtuvat, minä olen toisella puolen risteystä ennen kuin yhdeltäkään muulta kaistalta kukaan on vielä saanut muuta aikaan kuin vaihteen vaihdettua ja kytkintä nostettua. Peruutuspeilistä aina katselen sitä touhua ja mietin, mikä hitto siinä on, ettei tämä kuuluisa autokansa osaa perusasioita. Hidasta hämäläistä, niin Stadissa kuin Rovaniemellä - sukupuoliriippumattomasti. Turhauttaa.

Avioterapiasta

En nyt puhu blogikirjoittajasta. Puhun yleensä tilanteesta, missä avioero leijuu foliopallona olkkarissa ja pari menee terapiaan. Ajatusten lähtökohta oli kuitenkin tässä blogikirjoituksessa .

Millainen pohja terapialle oikeasti on sellainen, missä toinen LUULEE, että kyseessä on hänen ja puolison kriisi, mitä terapiassa työstetään - ja toinen TIETÄÄ, ettei oikein huvita, koska mielessä pyörii eräs toinen ihminen, jonka fantasioi niin hääyöhön kuin lemmentyöhön?

Mitä apua on terapiasta, joka käydään pohjautumalla valheellisiin tai puutteellisiin tietoihin tilanteesta? Katsooko avioliiton toinen osapuoli aidosti ok-hommaksi sen, että pimittää olennaista ja asiaan vallan paljon vaikuttavaa tietoa selittäen sen itselleen niin, että kyse on vain hänen henkilökohtaisista ja yksityisistä asioistaan? Mitä hyötyä on terapiasta, tai mikä itu on avioliitossa, missä puolisoa verrataan jatkuvasti ulkopuoliseen fantasiamalliin - ja todetaan jokainen seikka, missä puoliso EI ole samanlainen kuin tämä omissa mielikuvissa täydelliseksi restauroitu neiti/herra puolituntematon?

Kuvitteleeko joku oikeasti, että se mystinen viehko Make töistä tai Janette baarista on ihana ja täydellinen - vain koska ei ole elänyt hänen kanssaan sitä vuosimäärää, minkä on elänyt arkiseksi olennoksi leimautuneen puolisonsa kanssa? Miksi se usein menee niin, että toinen on rikkonut jo kauan sitten avioliiton valaa vastaan (eli pitänyt turvan kiinni ja elänyt asioita omassa päässään ja kehittänyt itselleen avioliitosta haarautuvan fantasiaromanssin tai puolisoon kohdistuvan paranoian) ja terapiaan mennään vasta sitten, kun tämä tuppisuu jo levittelee avioeropapereita olohuoneen pöydälle?

Avioerosta arkkinaiskierteeseen

Miksi aina ja kerta toisensa jälkeen törmään ihmisiä tarkkaillessa tuohon kuvioon, missä mies potee kriisiä arkkinaisteorian mukaisessa järjestyksessä (vaimo ei olekaan se unelmien arkkinainen, joten vaimoon petytään ja sitten haetaan arkkinaista muualta, ja tähän rooliinhan kyllä löytyy pimuja) ja samaa tietä selittää ikäänkuin AJAUTUNEENSA koko suhteeseen, sitoumukseen, alttarille, lasten isäksi, talon ostoon et cetera?

Eikö edes sillä kohtaa, edes toisinaan, mies voisi tunnustaa ja tajuta, että arkkinaiskuvio puri nilkkaan? Suhteen alussa mies pystyi pitämään fantasiakuvansa koossa, mutta todellisuus rapautti sitä vuosi vuodelta ja nyt nk. aviokriisi onkin se kohta, jossa mies voi vain joko jatkaa itsepetosta (eli pitää kiinni arkkinaisunelmistaan ja etsiä itselleen uuden arkkinaismielikuva-ripustimen) tai herätä todellisuuteen (tajuta hourailunsa, havahtua ja alkaa nähdä oman puolison kauneutta, sitä mitä puoliso on ja sitä, miksi juuri häneen tahtoi sitoutua)?

Mietin, mitä tämä uusi arkkinaisrooliehdokas sitten tuumaa, kun mies yrittää selittää täysin normaalina asiana sitä, että eli esimerkiksi 10 vuotta sitoutuneessa suhteessa naisen kanssa, johon ei muka koskaan ollut rakastunut, jossa ei juuri mitään erityisen kivaa nähnyt? Mitä nainen tuumaa miehestä, joka 'ajautuu' naimisiin tai isyyteen? Herättääkö se luottamusta ja uskoa miehen täysipäisyyteen, arvostelukykyyn tai vastuuseen omasta elämästään?

Minusta on ääretöntä vellihousuisuutta se, että nuukahtanut rakkaus mitätöidään ja sen arvo kielletään. Se on kuitenkin joskus ollut upeaa, siitä pitäisi tuntea kiitollisuutta ja sitä arvostaa, jälkikäteenkin. Ja jos todella aidosti vain ajautui naimisiin yhdentekevän ihmisen kanssa, se on sen kertaluokan omamoka ja osoitus aivojen toimintahäiriöstä, että kannattaa olla ihan hiljaa asiasta. Kun mies on selvinpäin tehnyt sitoumuksensa, vannonut aviovalansa ja sitten omakriisin tullen tuhahtaa 'no emmä sitä koskaan rakastanu', hän on myynyt uskottavuutensa niin kadulla kuin puutarhassa.

Sitten kun tarpeeksi tässä arkkinaisteatterissa mies tempoo, hänestä tulee hahmona tyyppi, joka voisi pitää tätä blogia ja naishaaremia. Paljon rakastumista rakastumiseen, paljon näitä arkkinaisroolin näyttelijöitä, yhä uudelleen pettymys (no ei tääkään näyttelijä täyttänyt mun käsikirjoitusta roolissa) ja taas uusi nimi listalle. Voi naisparkoja, voi miesparkoja.