Sadaskahdeskymmenes: Syystuulen viemää

 

Harvoin on syksy tuntunut näin syksyltä, hyvältä syksyltä ja lähituleva tuntuu tuovan vain tapahtumia, joita odottaa innolla. Syysväsymystä potevaa tällainen pomppivan tiikerin innostus voi ärsyttää:)

Toisaalta, kun tuulee 20 metriä sekunnissa suoraan sielusta sisään ja puhuri aiheuttaa ilkeämielisen puistatuksen selkäpiissä, sitä miettii niinkin syntyjä syviä kuin 'miksi pitää tulla talvi?' tai 'miksei voisi aina olla lämmintä?'.

Suhteellinen suru

Hämmästelin tuossa päivänä muutamana jälleen ihmisten valtaisaa erilaisuutta. Tällä kertaa suremisen saralla.

Olen aina ollut lemmikkeihin kallellaan, vaikken elämäntilanteen takia ole halunnut nyt sellaista ottaa. Kahta kissaani rakastin, ja kaipasin niitä syvästi niiden kuoltua. Silti kulmakarvani nousevat, kun näen jonkun ottavan vastaan osanottoja ja surunvalitteluja undulaatin poismenon johdosta. Jotkut potevat maailmantuskaa sadoista teurastetuista lapsista, jotkut surevat sielu sairaana läheisensä kuolemaa, toiset sitten samaan aikaan ottavat vastaan suruaddresseja kääpiökanin kuollessa.

Sama vastoinkäymisissä: jonkun elämässä bänät parin kuun treffailun kanssa kaatavat enon veneen ja voimat riittävät vain itsetuhoiseen deppailuun. Samaan aikaan jollain kuolee isä, pentu sairastaa vakavasti, puoliso pettää, itsellä havaitaan syöpäkasvain ja juuri ostetusta talosta löytyy valtaisa homevaurio - ja silti heillä riittää voimia tarjota olkapäätä ystävälle ja nauraa elämän hulluudelle vedet silmissä.

Muistan kertomuksen naisesta, jonka aviomies sairastui vakavasti, 3 lapsesta kahdella oli havaittu keskivakava kehityshäiriö. Hänen siskonsa pakeni kotoa väkivaltaista miestään kahden lapsen kanssa ja muutti hänen jo ennestään ahtaaseen kotiinsa, tietenkin kahden koiran ja kissan kanssa. Äkillinen tulojen vähentyminen aviomiehen sairastuttua aiheutti ongelmia pankkilainan kanssa ja naisen äidin halvaantuminen ei mitenkään parantanut tilannetta. Tässä tilanteessa hän kuuli astrologitutulta, että tähtikartan mukaan naisen elämässä näyttäisi olevan edessä 'vaikea jakso'. Nainen kysyi vilpittömän hämmästyneenä, että 'koskas sellainen näyttäisi alkavan?' Tuollaisesta arkipäivän urheudesta minä pidän :-)

Mistä skinheadit tykkää?

Skinit vihaavat mustaihoisia, keltaihoisia, vinosilmiä, turkkilaisia, ulkomaalaisia yleensä. Skinit vihaavat akkamaisia miehiä, naisia ylipäätään (älkää nyt vain tulko väittämään, että skinheadit arvostavat naisia tasa-arvoisina ihmisinä:), ja seksuaalisia vähemmistöjä.

Mistä skinit sitten tykkäävät? No tietysti sinisilmäisistä, valkoihoisista arjalaismiehistä. Ja menevät syvästi lämminhenkisellä homososiaalisella ja -foobisella jengillään kyttäämään homobaarin eteen, josko saisi lämmitetyksi turpasaunan. Eikä heidän havaintokykynsä riitä siihen, että näkisivät omassa toiminnassaan mitään surkuteltavaa epäloogisuutta. Jos he osaisivat nauraa itselleen, he olisivat varsin hilpeää ('gay') väkeä.

Viekö äitiys aivot?

Paljonhan on juttua ollut, tutkitustikin, että raskauden ajan hormonit hiljentävät aivojen kuorikerroksen toimintaa: nk. korkeamman tason älylliset toimet hidastuvat, ja kapasiteetti siirtyy perusasioihin. Ilman tätä muutosta äidit kai turhautuisivat vaippakaruselliin ja kuolettavan tylsään arkeen, ja henkiinjäämisen kannalta on hyvä, että äiti keskittyy vauvan hoivaamiseen.

Pieni lisäys: ei, äidit eivät jää laiskaälyisiksi:) Kyse on raskausajan hormoneista ja kuten eräs lukija oikein huomauttikin, lapsen synnyttyä seuraa joskus hormonaalinen romahdus deppauksineen tai älyllisten toimintojen nopea eheytyminen. Eli lapsen saanti ei vammauta älyä pysyvästi - siitä on mahdollisuus eheytyä:)

Silti alkaa riepoa, kun Aamulehden toimittaja kirjoittaa muuten varsin asiallisen artikkelin raskauden ajan ruokamieliteoista ja käyttää sitten sellaisia sanoja kuin 'masuasukki' tai 'vauvamasu'. Kiesusauta.

Kun jossain tilaisuudessa jollain on pieni vauva, lähes jokainen nainen ikään katsomatta taantuu sekunnissa: "Voi mikä pieni siellä voi hellanlettas tututututuu...". Ja sitten leperretään, lässytetään ja ai että.

Synnytykset ovat kerrottuna korkeintaan rankkoja, mutta onnellisia. Kukaan ei kerro siitä, miten virtsa, uloste, veri ja muu mössö lentävät, tai miltä kuulostaa välilihan leikkauksen ääni, tai miten kivuliasta on ulostaa tikatulla välilihalla - varsinkin kun puoli peräsuolta meni samalla hajalle.

Miksi ihmeessä äitiyteen täytyy kietoa sisään sellainen höpöttävä mammamaisuus, lepertävä kritiikitön aivottomuus ja pulleanleppoisa pyhän hengen esittäminen?

Henkilökohtaista: etsitään?

Yksi hauskoja harrasteitani on lukea Tamperelainen-lehden 'henkilökohtaista' -hakupalstaa. Ei, en hae itse ketään - seuraan näitä pariutumismarkkinoita täysin puhtaasta uteliaisuudesta ja psykologisen mielenkiinnon nimissä.

Joka kerta huomaan, että paljon on mietitty sitä, mitä ihminen itselleen hakee, vaatii ja toivoo. Kuinka moni miettii, mitä itsellä on tarjottavaa toiselle?

Moni mies osaa näpsäkästi markkinoida itseään (kertoa palkkansa, tonttinsa koon ja rantaviivansa pituuden), mutta kuinka moni miettii, mitä tuo toinen elämäänsä toivoisi? Moni nainen tietää tarkkaan, millainen on unelmamies - miettivätkö he, millaisia kumppaneita he itse pystyvät olemaan? Mietin (kun sain linkin vitsinä), mitä tällä miehellä on naisille tarjottavanaan - riittääkö se suhteen pitimiksi, että mies urheilee, tykkää maidosta, omistaa ylimääräisen makuuhuoneen ja tykkää seksistä?:-)

Keväällä huomasin Tamperelaisen ilmoituksissa yhden sukupuolieron: miehet etsivät selkeästi tietyn näköistä seksiseuraa - naiset etsivät tietyn luonteista elämänkumppania. Nyt syksyllä tuntuu tilanne tasoittuneen: miehet ja naiset etsivät elämäntoveria synkkiin ja myrskyisiin öihin, ja oma kastinsa ovat ne ihmiset, jotka etsivät selkeästi isoja rintoja tahi kalua, 190 -senttistä kehoa, paksua lompakkoa tai aviorikoskumppania.

Kiire

Nauroin kun huomasin Tekniikan Akateemisten TEK-lehden kannessa otsikon "YTN pyrkii koulutettujen tulotason parantamiseen" - YTN on myös Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö eikä vain Ylemmän Tason Narttu:)

Nyt on kiire: syyskuu on töissä yhtä hulinaa ja juoksua. Ei ehdi ihmettelemään ylimääräisiä ja illalla ei ole energiaa mihinkään erityiseen. Tämän huomannee tämänkin päiväkirjasen päivitystahdista:)

Kiirettä viilentää työn vastapaino eli vapaa-aika, sen ihmisolemiset ja harrasteet. Vaikka harrasteen takia yksi päivä viikossa venyy 12-tuntiseksi, tuntee kuitenkin puhdistaneensa mielensä työasioista, kun on muutaman tunnin ollut kyynärvarsiaan myöten paperimassassa ja muovaillut siitä jotain konkreettista. Kun päivät pähkii kuumeisesti abstrakteja asioita, on hyvä äimistellä illalla sitä, nostaako lantion tuohon asentoon itse asiassa lantionpohja- vai pyrstölihas.

Hyvää kehollista ja mielellistä oloa - antakaa syksyn muutosten soljua läpi, varautukaa talveen polttelemalla kynttilöitä. Vuoden aikojen muutoksia voi seurata myös tästä kuvablogista .