Sadasviidestoista: Konfutsesta ja naisten äitiyskielteisyydestä

 

Kolme työpäivää lomaan. Olen loman tarpeessa. Älkää käykö mulle ja vääntäkää asianne ratakiskosta, kiitos.

Konfutse ja jäljittely

Meaa lainaten : Konfutse (551 - 479 eKr.) sanoi, että ihmisellä on kolme tietä toimia viisaasti: ajattelun tie, joka on jaloin, jäljittelyn tie, joka on helpoin ja kokemuksen tie, joka on katkerin.

Se, mikä minua joka paikassa hämmentää, on niiden (äänekkäimmät ovat miespuolisia) ihmisten määrä, jotka sanovat, kuvittelevat ja väittävät kulkevansa jaloa ajattelun tietä, vaikka sokea hippokin näkee peräpäällään, että kyse on auktoriteettien (kirjailijat, ajattelijat, filosofit ja ennen kaikkea alma materin opit) jäljittelystä. Kun joku sitten jäljiteltyä tietoa pyörittää ympäri tarpeeksi kauan, tai jäljittelee soveltamista, hän saattaa jopa oivaltaa jotain uutta, mitä hän kutsuu tieteeksi ja itseään neroksi.

Kyseessä on kuitenkin oivallus, jonka joku muu on tehnyt jo jossain aiemmin. Älyllä nyhertäminen ja kikkailu ei tarkoita minulle ajattelua. Ajattelu on itsenäistä, kaikkea punnitsevaa ja kaikkea terveesti epäilevää toimintaa: koulussa opittujen tai isoilta pojilta opittujen mantrojen hokeminen sekä oman itsen objektiivisen tieteellisyyden huutelu megafoniin ei täytä millään tavoin muita kuin jäljittelyn kriteerit. Jäljittelyyn olemme kaikki enemmän ja vähemmän sidottuja, siitä koskaan täysin irti pääsemättömiä: vain pässi väittää, että pääsee salaperäisesti taustastaan, muistoistaan ja kaavoistaan eroon ja muuttuu objektiiviseksi Tieteentekijäksi.

Itse en kuvittele olevani jalon tien kulkija. Olen jäljittelijä siinä missä muukin ihmiskunta. Silloin kun en jäljittele, taidan olla se, joka valitsi kokemuksen tien. Tien, jolla saa usein olla nokka veressä ja siipi siteessä. Väitän, että sen tien oppi on kivulias, pitkä mutta taatusti tehokkaasti muistiinjäävä.:)

Uusioperheen geenitietous

Bussissa istui muutama tyttö, iältään kymmenisen vuotta. He väittelivät käsitteistä, ja enemmistö oli tätä mieltä: sisarpuolet ovat niitä, kun äiti on eri, vaikka isä olisi samakin. Kokosisarus on se, kun äiti on sama, vaikka olisi eri isät jokaisella.

Veikkaan, että nykyinen elämänmeno ja uusioperheily on saanut aikaan sen, että sisarruksen ja sisarpuolen ero on muuttunut. Kokosisarus menee äidin mukaan, äitihän lapset useimmiten kasvattaa ja pitää, kun äijä päättää lähteä parempiin harrasteisiin. :)

Pojat ovat aina poikia: ei lapsia, kiitos!

Henkan sivuilla ihmetellään jälleen, voiko nainen yhdistää lapsenteon ja uran - ja mikseivät naiset tyydy osaansa synnyttäjänä sekä keittiöpiikana.

Minulle yksi olennaisin syy on kuvattu aika hyvin Moroskoopin jutussa .

Katsokaas täysi-ikäinenkin mies mielellään perheessä yrittää olla se poikien kaveri, reilu jätkä ja mielellään liittyy lasten puolelle tiukkapipoäitiä vastaan. Ne naisethan ovat sellaisia, nalkuttajia. Paljon miesten suhteesta vaimoihinsa kertoo se, että he käyttävät *puolisostaan, naisestaan eli rakastajattarestaan* nimitystä 'Äiti'. Juu, toki vain lasten takia, eikö niin? Minusta miehen äidittely naistaan kohtaan kertoo parisuhteista hyvin paljon, ehkäpä jopa liikaa.

Jos maailma olisi sellainen, missä miehet ja naiset olisivat aikuisina toistensa rinnalla kasvatushommissa, minä saattaisin ruveta haluamaan lasta. Koska miehet ikään, sukupuoleen:), siviilisäätyyn, perhetaustaan tai ammattiryhmään katsomatta *pääsääntöisesti* antavat naisen kantaa vastuun lapsista ja kodinhoidosta sekä asettuvat mielellään yhdeksi lapseksi lapsikatraaseen (kiukuttelemaan tiskivuoroista, ränkyttämään 4 lapsen kotiäidille miten mies tarvitsee lepoa työpäivän jälkeen, pinnaamaan roskiksenviennistä, karkaamaan kaljalle kavereiden kanssa jne.), minua ei voisi lapsenteko vähempää kiinnostaa.

Moroskoopin tarinassa mies asettui lapsikatraaseen sillä 'kilteimmällä' tavalla, eli isä ostaa lasten tykkäämistä pomppimalla äidin auktoriteetin tai äidin asettamien sääntöjen yli. 'Kato isi on reilu mies, ei meidän tartte äidin sääntöjä noudattaa, me ollaan miehiä nääs'. Näin sitä isi opettaa lapsille, että puolisoa tulee kunnioittaa ja hänen sanansa ottaa vakavasti. Näin sitä isi opettaa lapsille, että miehet paskat haistattavat naisille ja että isin suostumus on aina ostettavissa, kunhan äiti häipyy paikalta. Toivon, että tuo juttu oli Pekka Puupää ja Justiina - tason karrikatyyria. Muutoin puistattaa.

Suurin osa tietämistäni isistä on nk. hyviä isiä. Isiä, jotka ovat kotona ja ovat lasten kanssa. Suuri osa on pitänyt jopa isyysloman ja jotkut jopa hoitovapaata. Silti päävastuu tuntuu olevan yhä naisten niskassa. Kyllähän imettävän naisen mies roskiksen vie, *kunhan sille siitä ensin huomauttaa*. Kun joutuu huomauttamaan, siitä on jo ottanut osavastuun - toinen vain toteuttaa. Siinä voi koliikkivauvan imettäjä olla kovilla, kun joutuu ison vastuunsa päälle kantamaan kumminkin puolet vastuusta joka hemmetin kotityöstä.

Tämän miehet-pysyvät-poikina -olemisen takia nainen usein tuntee, että mies on vain yksi kiukutteleva kakara eli kannettava vastuu lisää. Usein jo seurusteluaikana kundi niinku karkaa kavereiden kaa ryyppään ja käyttäytyy tyttöystäväänsä kohtaan kuin uhmaikäinen kakara äitiään kohtaan. Kun nainen ei koe miestä mieheksi vaan rasittavaksi lapseksi tai teiniksi, ei kovallakaan darwinistilla vauvakuume herää.

Ongelma on, että jos nainen odottaa lastensa toiselta geenimallilta tasapuolista vanhemmuutta, aikuisen miehen mallia, on sellaisen löytäminen jo niin vaikea homma, että lisääntymiset on paras jättää sikseen. Jotkut miehet voivat vaikuttaa lupaavalta, mutta feikki kariutuu viimeistään lapsen synnyttyä: kun aidosti kova paikka tulee, moni heppu jänistää. Kun ei se lapsi ollutkaan pelkkiä varpajaisia ja oman pojan kanssa tehtyä kalaretkeä (siihenhän menee vuosia, oh no!).

Eikös rajusti pudonneiden syntyvyyslukujen ongelma ole juuri se, että naiset eivät HALUA synnyttää - mitenkähän tuon halun saisi heräämään? Tietenkään miesten entistä tietoisempi vastuullisuus ja vanhempana olo tasaveroisesti naisten kanssa EI VOI OLLA mikään vastaus, ratkaisu tai lääke rajusti vähentyneeseen syntyvyyteen, eihän?

Eikä sekään tietty saisi naista haitata, että vaikka päävastuu kellahtaa naisen niskaan raskaudesta, synnytyksestä, imetyksestä, vauvainhoidosta, kodinhoidosta, kasvatusvastuusta ja kotitöiden organisoinnista, niin vielä työpaikallakin epäillään, vittuillaan, syyllistetään, maksetaan huonompaa palkkaa kuin miehelle? Eikä varsinkaan se, että töissä on raadettava, uralla on annettava näyttöjä, ja samaan aikaan kannettava (useiden tutkimusten mukaan) suurempi vastuu kotihommista ja lapsista? Eikä se, että lapset tehtyään oma mies kohtelee kuin kalkkismutsia, kiukuttelee ja kapinoi, ja polkee vaivalla opetetut säännöt lasten kanssa kimpassa ryttyyn?

Lapsen synnyttäminen huonosti harkitun hepun nimiin on virhe, josta joutuu kärsimään ikänsä: sitä kusipäätä on siedettävä, vaikka se tekisi mitä. Jollei se lapsia hakkaa, mitään ei voi tehdä - lasten tappamisen uhkailukaan ei vielä aiheuta sitä, etteikö kusipäälle olisi lapsia annettava. Huonollakin isällä on aina tapaamis*oikeus* mutta ei toki vastuupakkoa tai kasvatus*velvollisuutta*. Kannattaa muistaa, että monista kivoista miehistä voi tulla kusipäitä, kun lasten syntymän jälkeinen stressi ja arki jyrää. Kannattaa muistaa, että suurin osa miehistä on kivoja miehiä, kun niistä ei lähde odottamaan uljasta perheenpäätä ja rinnalla kulkevaa vastuunkantajaa.

(Lyön vetoa, että edelliset kaksi lausetta tullaan näkemään vielä todisteena hirvittävästä miesvihastani, vaikka ne itse asiassa ovat juuri päinvastaista - jos mies on hyvä suhdemies mutta ei sovi isäksi, miksi pitäisi kuvio vääntää raastavaksi perhehelvetiksi vain vauvakuumeen takia? On olemassa erilaisia miehiä ja naisia, osa heistä ei sovi perhe-elämään ollenkaan, vaikka ovat muuten mukavia - ja saattavat jopa suhteessakin tykätä olla.)

Vielä tähän vanha tarinointi siittiövitsistä . Ja mietin, että olisikohan jonkinlainen naisten kommuunieläminen toimivampi tapa perustaa perhe - nainen voisi hankkia lapsensa geenit valikoiden, kasvattaa ne yhteisvanhemmuudella toisten äitien kanssa ja miesten kanssa harjoitettaisiin sitä parisuhdepuolta irrallaan perhe-elämästä. Kyllähän sinne kommuuniin miehiäkin mahtuisi, mutta tulisiko eka riita siitä, että mies vaatisi päivittäisen tennistuntinsa vapaaksi ja kiukuttelisi siitä, että hänen pitää aina tiskata kun ämmät vaan imettää? :)

Jälkikirjoitus 28.6.2004: isät sotajalalla

Pajatso repesi: Moroskooppi vimmastui ja Elämätön jopa poisti minut Päivän Pamauksestaan (mikä ON hirveä rankaisu:-)

Kopioin ja referoin hieman jo sotureille antamaani vastakommenttia.

Sotaa tuskin tulee. En ole miehuutta vastaan, en äitiyttä tai isyyttä vastaan, en rohkeita viikonloppuja tai miesporukan olemista vastaan. En ole sitä mieltä, että äidillä tulisi olla valta enkä sitä mieltä, että isä on aina väärässä. Uskon, että jos vanhemmat toimivat tasapuolisesti lasten väliaikaisena yksinhuoltajana, tuollaista 'repäisystä reklamaatioon' -ilmiötä ei tule. Isän kanssa oleminen kun ei ole mikään uusi juttu silloin vaan isyys on jo alkanut olla olemassa äitiyden rinnalla tasapuolisesti. Ja äitiyden 'kanaemomaisuuskin' on jo joutunut antamaan tilaa isyydelle, eikö?

On muuten kiintoisaa, että jotkut käyttävät käsitettä 'feministit' ikään kuin se olisi illusorinen ja painajaismainen ryhmäke fiktiivisiä böödiklooneja :-)

Puutuin siihen kuvaan, jonka Moroskoopin TEKSTI antaa: se tyypillinen, klassinen ja jo klisheinen "siis en tiiä voinko tulla ku akka nalkuttaa, täytyy anoo iltalomaa"-vaimokuva, jota lähes joka toinen mies selittää siitä riippumatta, millainen heidän vaimonsa on. Kai se on sitä nk. miespuhetta.

Olen kommentoinut Moroskoopin *tarinan eli tekstin* mies- ja naishahmoa - hänen reaalipersoonastaan tai vaimostaan en tiedä mitään, eikä todellakaan ole ollut tarkoitusta tai aietta solvata reaali-ihmisiä mitenkään. Miten ihmeessä voisinkaan kommentoida muuta kuin tekstiä, jos mitään muuta en tiedä enkä ole nähnyt? Eli kerrataan: vaikka Moroskoopin TARINA tai TEKSTI kuvaa mielestäni hyvin yhtä suurta syytä, miksi en lapsia halua, tämä EI tarkoita, että Moroskooppi edustaisi sikamiesisää, minkä takia kukaan nainen ei reisiään levitä.

Tämä ilmiö on toistunut aiemminkin: minä kommentoin tekstiä tai linkitän, kun jonkun teksti kuvaa esim. pelon tai ajatuksen niin hyvin. Sen jälkeen selitän viikon, etten solvannut linkatun tekstin kirjoittajaa, hänen puolisoaan tai koiraansa, tai elämäntapaansa tai automerkkiään. Eikö blogistaniassa tosiaan tajuta, että ihmiset näkevät vain tekstin - ja tekstiin, tarinan henkilöihin jne. he ottavat kantaa? Miten ihmeessä he voisivatkaan vinoilla kirjoittajan reaalielämän asioista, jollei sitä ole erikseen esitelty? Luulen, että en linkitä enää mainioihin ja hyvin kirjoitettuihin kuvauksiin, koska samalla syyllistyn mainion kuvauksen kirjoittajan rienaamiseen, jos olen eri mieltä kuvatun tarinan asioista. Kiitospäivää, tuli oppi kokemuksen tietä:)

Loma

Loma loma loma loma loma 3 päivää lomaan!
Loma loma loma loma loma 3 päivää lomaan!
Loma loma loma loma loma 3 päivää lomaan!
Loma loma loma loma loma 3 päivää lomaan!