Sadaskahdeksas: vastine vihastuneelle

 

Laumasieluisuuskirjoitukseni nosti vihaisen reaktion siinä ihmisessä, jonka tekstiä lainasin linkittämättä. Linkityksen jätin pois juuri siksi, etten halunnut tuon tekstin ja omien kommenttieni viittaavan kirjoittajaan, jota en halunnut kommentoida. Hänen tekstipalansa oli vain niin hyvä esimerkki, ja se kuvasi hyvin sitä ajatusmaailmaa, mitä halusin kommentoida. Mainittakoon nyt, että en pidä kirjoittajaa idioottina tai laumasieluraukkana - kirjoittajan teksti kuvasi pelkoa, mielentilaa ja ajatusta, jota halusin analysoida ja nostaa esiin niitä kysymyksiä, joita itse olen miettinyt.

Väitteet ja ajatukset osuvat kuitenkin niin hyvin lempiteemani alueelle, että on pakko kommentoida asiaa perinpohjaisemmin.

Vastinetta väitteisiin

Väite: Minttu ajattelee, että perhettä ja lapsia haluavat ovat yhteiskunnan aivopesemiä typeryksiä.
Vastine: Ei pidä paikkaansa. Minä pidän aivopestyinä typeryksinä vain niitä, jotka hankkivat perheen ja lapsia *siksi että niin kuuluu tehdä* miettimättä, mitä oikeasti itse haluaa. Jos ihminen on miettinyt, mitä haluaa ja haluaa perheen&lapsia, se on käsittääkseni harkittu homma ja hienoa, että on löytänyt sen, mitä haluaa elämässä tehdä. Onnea matkaan!

Väite: Mintun mielestä on tyhmää pelätä jäävänsä loppuiäkseen yksin.
Vastine: Paskapuhetta. Jo tämänkin päiväkirjan ensimmäisissä osissa käsitellään paljon sitä tuskaa ja surua, mikä seurasi siitä ajatuksesta, että 'joudun elämään elämäni ehkä täysin yksin, koska en sovellu niihin parisuhdemalleihin, mitkä näyttävät olevan enemmistönä'. Minusta on ihan helkkarin surullista ja traagista, jos ihminen jää yksin, vaikka tahtoisi elää toisen kanssa. On yhtä traagista, jos ihminen joutuu elämään toisen kanssa, koska pelkää olla yksin.

Väite: Parisuhde on yhteiskunnan luoma illuusio ja keino manipuloida ihmisiä lisääntymään.
Vastine: Ei parisuhde, vaan illuusio jostain LeonardoDiCaprio - KateWinslet - titanichollywoodromanssista. Ihmiset, jotka ovat liiaksi uponneet romanttisten aikuissatujen maailmaan, tulevat usein pettymään.

Väite: Ainoa tehtävä täällä maan päällä on lisääntyä.
Vastine: Jos näkee sen ainoana tehtävänään, ok. Minä en ajattele omalta kohdaltani siten. Olisi sääli, jos Mozartkin olisi heittänyt musiikin nurkkaan ja päättänyt vain lisääntyä:)

Väite: olemassaololla ei ole merkitystä, ellei jatka sukua. Rekkalesbofeministit ovat siksi niin vihaisia, koska heillä ei ole olemassaolon oikeutusta evoluution kannalta.
Vastine: Tekisi mieleni sanoa, että kirjoittaja taitaa olla mielentilassa, missä yleensä kannattaisi hengitellä syvään ja kerätä synapsinsa. Mutta en sano. Ok, kuten yllä, jos kokee olemassaolonsa merkitykseksi lisääntymisen, siitä vain. Minä koen oman olemassaoloni merkitykselliseksi itselleni ja läheisilleni, lisäännyin tai en. Evoluutio on teoria, ei elämääni tai valintojani määräävä laki (en osta evoluution takia hyvää mozzarellaa tai valitse öykkäröivää alfaurosta baarista sänkyyni). En tiedä, mitä ovat rekkalesbofeministit - ehkä kirjoittajan mielikuvien olentoja? Sitä paitsi vihaisimmat näkemäni ihmiset ovat olleet katkeroituneita heteroäitejä, joiden hermosto käsittää nelisen kilometriä riekaleita ja he sanovat tuhonneensa nuoruutensa ja elämänsä kakaroiden ja miehen takia.

Väite: Minttu ei ymmärrä, että osa ihmisistä ei vihaa miehiä tai koe ihmissuhteita turhina ja oksettavina vaan uskovat, että toisen kanssa elämisestä voi saada jotain lisäarvoa elämäänsä.
Vastine: Valitettavasti tuo 'sä vihaat miehiä'-kortti on käytetty, kulunut ja nk. Hitler-kortti. Sitä paitsi se ei pidä paikkaansa. Sääli, että kirjoittaja sortuu moiseen feministilesbomiesvihaaja-diskurssiin, joka on minulle vain osoitus siitä, että kirjoittajan mielentila ei ole ollut kirjoitushetkellä järin rationaalinen. Uskoakseni suurin osa ihmisistä ei vihaa sukupuolta, jota halajaa, saati omaansa. Ihmissuhteet voivat olla perin oksettavia, kun niitä lähdetään infantiilisti hoitamaan.

Ihmissuhteet ja parisuhteet molemminpuolisesti ja hyvin hoidettuina voivat tuoda kovasti lisäarvoa ihmisen elämään. En silti lähtisi ihmissuhteeseen saati parisuhteeseen vain siksi, etten kykene olemaan ja elämään yksin, ja koska arkipäiväni jokainen tunti kokisin olevani vajavainen ellei minulla ole partneria. En pidä juuri minkään asian valitsemista tai tekemistä järjellisenä, jos suurin tai ainoa peruste on se, että niin kuuluu tehdä/muutkin tekee niin. Yksinjäämisen pelko ei myöskään ole tarpeeksi hyvä syy loikata parisuhteeseen - usein seurauksena on vain lisää hyvää hylätyksitulemisenpelko-soppaa, joka roiskuu kattilasta seinille asti.

Pelko tappaa rakkauden, ja parisuhteen elementti on yksinäisyys ja sisäinen vilu, jos suhteeseen lähdetään omia pelkoja käsittelemättä, pelkomotiivein ja epäluuloa pullollaan. Suhde on niin vaativaa hommaa, että ei sitä kannata omien ongelmien terapiaksi ottaa - toki osa suhdetta on väkisinkin solmujen aukomista ja sitä kautta haavojen parantelua, mutta mitä enemmän osapuolet kykenevät luottamiseen, avoimuuteen ja omien ongelmien käsittelyyn omin päin, sitä vähemmän suhde rasittuu. Idealismia, tottakai, mutta hyvä tavoite.

Miksi tämä vastine? Ehkä siksi, että olen lukenut kirjoittajan tekstejä usein. Löydän niistä monia teemoja ja tilanteita, joissa olen itse ollut (vaikka en ehkä koe niitä samoin) ja toisaalta sympatiseeraan ihmistä, joka yrittää vimmatusti, vaikka onkin toisinaan emotionaalisesti eksyksissä. Usein on tehnyt mieli sanoa jotain, kertoa siitä, mitä itse on iän myötä huomannut viisaammaksi ratkaisuksi - toisaalta tiedän, että on ihan turha mennä neuvomaan, sillä se, mikä olisi ollut viisasta minulle, ei sovikaan muille.

Emotionaalinen epävarmuus on rankka risti. Jos tunteet ovat vahvoja, sitä helposti on kuin lepattava liekki - epätoivo on yhtä mustaa kuin ilo keltaista, ylös alas ympäri hei, ja päämäärä usein hämärä tai kadonnut. Emotionaalinen epävarma ihminen on usein myös äärimmäisen yliherkkä: hän tulkitsee monet asiat häntä kohti heitettyinä veitsinä, narsistisesti, koska ei pysty haavoittuvuudeltaan näkemään, että hän itse kääntää höyhenet veitsiksi. Hän syyttää useimmiten itseään ja pohtii koko ajan, mitä voisi tehdä, eikä kykene vain olemaan. Tämäkään ei ollut analyysi kirjoittajasta - vaan toteamus sen pohjalta, minkä kanssa olen itse joutunut elämään ja tulemaan toimeen. Vahvistamaan, kasvamaan, näkemään eron veitsien ja höyhenien välillä (eikä aina onnistu vieläkään). Toivon kuitenkin, että kirjoittaja ymmärtää tämän oikein, sillä tavalla kuin tarkoitin, jotain murusia ymmärtävänä.

Seuraavalla kerralla päästäneen vihdoin Mintun oletettu mies- ja parisuhdevihateemasta:) ja katsotaan, miten yritysteoria sopii parisuhdeteoriaksi.