Sadaskolmas: Pelaamisesta ja rajoista parisuhteissa, sekä tasa-arvokeskustelujen surrealismista

 

Ai niin, näille sivuille on kovasti toivottu keskustelupalstaa tai kommenttiosastoa. Hmm. Heti, kun keksin miten sen teen helpoiten (blogspotiin tms. en sivujani muuta kuitenkaan), toteutuu. Taidan hyväksikäyttää nörttiystävättäriäni tai kommunikoida sisäisen nörttini kanssa:)

Lentopelkoisen matkat ovat jossain määrin sitä, että lomasta nauttii vasta palattuaan kotiin. Silloinhan molemmat lennot on lennetty ja niistä on selvitty hengissä:) Amsterdam oli paikallaan - 5 vuoden jälkeen tuntui lähes unenomaiselta liikkua samoilla kaduilla, tutuissa paikoissa. Olin huojentunut, etten tavannut entisellä vakioklubilla enää samoja naamoja (ovat siis päässeet elämässä jolleivät eteenpäin niin ainakin muualle). Moni asia näkyi erilaisena, koska itse olen muuttunut.

Parisuhderuletti

Tämä blogi ruotii toisen blogin parisuhdepelikirjoitusta. Käsittääkseni 99% väestöstä ajattelee parisuhderoolipelien ja soidinmenokoreografioiden olevan normaali osa elämää. Monien nuorten naisten ja miesten mielestä pelit ovat olennainen osa sitä, mikä herättää libidon ja intressin. Joko pelaat, tai pelkäät perustellusti jääväsi yksin.

Oma käsitykseni on edelleen se, että pelistä on vaikea irtisanoutua. Toisaalta, minulla itselläni ei ollut muuta vaihtoehtoa - en pidä peliä kiihottavana tai kivana, vaan mukaovelien loukatuksitulemisen pelkoa potevien vellihousujen leikkinä, jossa tarkoituksena on nimen omaan mitata, kellä on valta ja ketä voi vedättää. Koska en katso sellaisen olevan missään määrin rakkauteen tahi rakastamisen ideologiaan kuuluva, en osta.

Peleistä kieltäytyminen merkitsee sitä, että vuosia vierii ja parisuhdepuolella ei liikahda lehtikään. Tunnen miehiä ja naisia, jotka eivät halunneet pelata ja leikkiä kaiken päälle alfaurosta/-naarasta vempuiluineen. He halusivat olla omana itsenään, ihmisenä, liikenteessä. Kuten arvata saattaa, heiltä joko meni kauan ennen kuin löysivät kaltaisensa. Eivätkä ihan kaikki löytäneet. Vieläkään.

Itse en tiedä suurempaa intressin lopullista tappajaa kuin havaita, että toinen viivyttää soittoa tai leikkii välinpitämätöntä - pelin hengessä. Eräskin mies oli kiinnostunutta naista kohtaan niin kylmäkiskoinen ('kato enmänyttiiä haluanks mä tapailla sun kaa'), että naisen kiinnostus lopahti. Kun nainen ystävällisesti pahoitteli tapahtunutta ja kertoi nyt jättävänsä miehen rauhaan, mies tirskutti itkua ja kyseli epätoivoisena viikkoja naiselta, miksi nainen hänet jätti.

Pelaamisen ensisijainen tarkoitus on antaa itsestä toinen kuva tai jopa vääristellyn paranneltu kuva - valehtelu ja huijaus. Onnistumiseksi kutsutaan pelin mukaan sitä, että saadaan toinen uskomaan valheeseen eli valheelliseen kuvaan itsestä tahi suhteesta, sekä luottamaan tähän illuusioon niin paljon, että toinen pistää itsensä peliin. Yhtä tärkeää on myös ylläpitää valhetta, jonka tarkoitus on suojata omaa itseä kaikelta riskialttiiksi asettumiselta ja vaivannäöltä. Pelaamisen tarkoitus EI ole, että kaksi ihmistä tapaisi, tutustuisi toisiinsa aitoina henkilöinä ja kiintyisi siihen, mitä toinen on.

Rajoista

Pyydän huomioimaan, että tämän esimerkin yhteydessä käytän sanaa 'miehet' tarkoittamaan keskusteluryhmän miehiä. Pyydän huomioimaan, että vaikka tässä esimerkissä on kritiikkini kohteena ajatuskuvio, jota toi esiin sillä hetkellä joukko miehiä, en väitä, että tämä ajatuskuvio olisi vain miessukupuolelle ominainen.

Keskustelin aikoinaan miesvaltaisessa porukassa pornosta ja muiden kuin puolison katselemisesta eroottisesti kiinnostuneena. Parisuhteissa elävillä miehillä kaikilla tuntui olevan käsitys, että he voivat katsella muita eroottisestikin (saa katsoa muttei koskea) KOSKA he eivät itse suuttuisi siitä, jos vaimo katselisi muita miehiä.

Onko kausaliteetti tosiaan näin päin, vai onko kyse siitä, että KOSKA itse haluaa oikeuden katsella muita naisia, pitää tietty sitten sallia se toisellekin? Tuntui päätyvän keskustelu siihen, että tästä oli ennen kaikkea kysymys. Eipä siinä mitään, mutta sitten myös miehet valittivat, että heistä on törkeää, että heidän naisensa suuttuvat muiden katselusta miehelle, vaikka miehet sallivat naisten katselevan muita miehiä.

Tässä kohtaa maailma repesi kahtia sikäli, ettei yksikään näistä miehistä tuntunut tajuavan nk. rajateoriaa.

Kuvitellaanpa, että on Maija ja Matti. Maijan mielestä raja uskollisuuden ja uskottomuuden välillä menee siinä, että uskollisuutta on koskeminen, katsoa saa. Matin mielestä myös katsominen on jo pettämistä. Onko Maija mielestänne antanut Matille suurenkin jalomielisen lahjan, jos hän sanoo Matille, että Matti saa katsoa muita *KOSKA* Maija itse haluaa katsoa muita, ja sen takia sallii tämän Matille *AJATTELEMATTA SEKUNTIAKAAN* että tuo "oikeus" on jotain, mitä Matti ei edes halua - ei itselleen eikä puolisolleen?

Nämä keskustelijamiehet siis olivat jalomielisiä ja suvaitsevaisia, koska antoivat puolisolleen oikeuden tehdä sitä, mitä itse haluavat tehdä ja vain siksi joutuivat sallimaan sen puolisolleen. Entäpä jos mies rakastaisi ja haluaisi vaimoaan, mutta vaimo olisi sitä mieltä, että hän haluaa pikkupanoja muiden kanssa joten mieskin saa kuksia muita? (Joojoo, tottakai, nyt ryntää tämä pallopääkuoro selittämään, että kyllä miehet tykkää naida kaikkia naisia kaiken aikaa:) Entä jos mies tahtoisi suhteen olevan monogaaminen (omien monogamiakäsitystensä mukaan) - olisiko hänelle iloinen asia tämä vaimon 'tarjoama' oikeus kökkiä muita *siksi* että vaimo pääsee itse harrastamaan haluamiaan keikkoja?

Minua hämmensi noiden miesten täydellisen hegemoninen itsekeskeisyys siinä, että 'kaikki, mikä on itselle ok, on muille ok'. Voin kertoa, että tuo edellä ollut kyseenalaistamiseni ei herättänyt filosofisia pohdiskeluja tai itsetutkiskelua, vaan kiusaantunutta hiljaisuutta. Tämä esimerkin pointti oli se, mitä rajojen erilaisuus ja mitä omien rajojen pitäminen absoluuttisena normina voi aiheuttaa.

Tasa-arvounohduksia

Suurisuisimmat tasa-arvojeesustelijat muistavat aina kertoa, että miehet elävät n.7 vuotta naisia vähemmän (tämän takia miehille pitäisi antaa korvausta ja hyvitystä). Poikiahan syntyy tyttöjä enemmän, pitäisikö tämä keinotekoisesti muuttaa, jotta oltaisiin tasa-arvoisia? Tappamalla poikalapsia vai keinohedelmöittämällä pelkästään tyttöjä?

Miehet kuulemma myös tekevät vaarallisimmat työt (palomies? vanginvartija? tehtaanpiipunkorjaaja?). Vaarallisiksi töiksi ei taideta laskea kuitenkaan rankkaa, vastuullista, henkisesti äärirajoille vaativaa tai hitaasti fysiikkaa rikkovaa työtä (teho-osaston sairaanhoitaja, vanhustenhoitaja, lastenhoitaja, kätilö, siivooja, mielisairaanhoitaja)? Tietääkö keskivertojeesustelija sellaisen faktan, että naisen ja miehen keho on erilainen: esimerkiksi mies voi kantaa hartioittensa päällä 3 kertaa painonsa verran, nainen vain 1 kerran painonsa verran taakkaa. Tämä on fysiologinen fakta, josta toki on yksilöpoikkeuksia. Tämän takia on tasa-arvorikos, että naiset joutuvat kantamaan painavia taakkoja? Pitäisikö säätää sakko miehille, jotka eivät kanna painavia mattorullia tampattaviksi tai jonka naisseuralaisen on todistettavasti nähty kantaneen jotain painavaa?

Suurisuinen tasa-arvojeesustelija on kuitenkin hipihiljaa, kun viikonloppuna isot lehdet uutisoivat määräaikaisten työsuhteiden painottumista naisten työsopimuksiin. Esimerkiksi 10% valtion viroissa olevista naisista saa vakituisen työsopimuksen. 90% siis on määräaikaisessa työsuhteessa, minkä takia ei voi saada asuntolainaa eikä kannata tehdä pitkällisiä (talouteen vaikuttavia) suunnitelmia elämässä. Valtion viroissa olevista miehistä 50% on saanut vakituisen työsopimuksen. Jeesustelija (hih, onpa osuvaa) on myös hissunkissun kirkon ammattialojen sovinistisesta sukupuolisyrjinnästä. Jeesustelija ei myöskään hiisku sanaakaan Talouselämälehden johtajuustutkimuksesta, jossa todettiin saman tason naisjohtajien palkkojen olevan korkeintaan 40-50% eli vain puolet miesjohtajien palkasta.

Jeesustelija ei myöskään tykkää miettiä, että Espooseen tulee uusi skeittihalli 50 000 eurolla. Kuinka moni tyttö skeittaa? Kuinka moni tyttöharrasteporukka saa 50 000 euron määrärahan harrasteeseensa kaupungilta? Onko 50 000 euroa mielestänne kulutettu tasa-arvoisesti sukupuolten välillä? Entä se raha, mikä meni jäähalleihin, jalkapallostadioneihin, jääkiekkoilijoiden tukemiseen, miesurheilijoihin jne?

Jostain syystä jeesustelijoista tulee mieleen eräs tuttu. Hän kommentoi Yhdysvaltain 11.9.2002 tapahtunutta 'terrori'-iskua, miten kamala ja kauhea se oli, miten suuri järkytys, ja miten hänestä maailmanlaajuinen hiljaisuuden pito vainajien kunnioittamiseksi oli tärkeää. Kuolihan siinä sentään muutama tuhat ihminen. Kun kysyin, pitikö hän hiljaisuuden myös samalla viikolla mutavyöryissä kuolleille ja kadonneille 20 000 aasialaiselle, hän sanoi, ettei se ole sama asia. Miten niin ei ole? Aasialaiset ovat kuulemma kaukana ja yhdysvaltalaiset ovat lähempänä ja siksi yhdysvaltalaisten kuolema koskettaa enemmän. On kuulemma myös ihan eri asia kuolla terrori-iskussa kuin mutavyöryssä, terrori-isku on harvinainen tragedia ja mutavyöry on tuiki tavallinen aasialainen luonnonilmiö. Tuttu oli mielestään modernisti oikeassa, minusta hänestä paistoi esiin perin piilorasistinen länsimainen asenne.

Samalla tavalla jeesustelija suhtautuu kaikkeen, mikä on hengeltään (piilo)sovinistista - se nimetään 'normaaliksi luonnonilmiöksi, missä ei ole mitään ketään kohtaan suunnattua'. Kaikkein mieluiten kiusallisia asioita ei nimetä, vaan ollaan niistä hiljaa, mutta samaan aikaan lyödään rumpua ja symbaalia ja kiljukaulana saarnataan kaikesta itselle mieluisia asioita. Tapa sekin. Räjähtävin nauru sukupuoli- ja tasa-arvokeskustelun absurdiudelle tuli tänään, kun luin erään nuoren hepun ajatelmia: hepun mielestä on miesten sortamista ja miehiin kohdistuvaa epätasa-arvoa se, ettei mies voi säännöstellä naisen synnyttävyyttä.

Mietin mielessäni, alkaisinko itse vaatia oikeuttaa säätää miesten erektioita, naapurin Liisan ovulaatiota tai vaikkapa Repan selkälihasten kuntoa:) Onko se naisiin kohdistuva epätasa-arvo, ettei nainen voi säädellä Pekan eturauhasta tai sitä, missä ja milloin miehet ejakuloivat? Niin heppu väittää. Surrealismi on kiintoisaa. Surullista on toki se, että tällaiseen naurettavaan idiotismiin kuluu aikaa, kun maailma on täynnä ihan oikeita eettisiä ongelmia, joiden pohtimiseen aikaa tarvittaisiin kipeästi.

Tietenkään se, että naisen tullessa raskaaksi suhteessa nainen voi yksin päättää abortista tai lapsen synnyttämisestä, ei ole mitenkään yksiselitteinen, ainareilu ja ongelmaton asia. Tietenkään se, että naisen ollessa raskaana mies voi päättää lähteä menemään kahdeksannen kuun tienoossa (naisellahan tätä mahdollisuutta ei ole, vaikka kuinka tahtoisi), ei ole reilua eikä kivaa. Lapsen synnytys ja imetys ei vaikuta miehen kehoon mutta repii, vanuttaa ja kuluttaa naisen kehoa - ei reilua sekään. Mies saa turpaansa jos kulkee mekossa ja nainen voi kulkea housuissa, epistä jälleen. Näitähän löytyy.

Anatomiaan perustuvat biologiset erot ovat kiintoisa, mutta aika hyödytön keskustelunaihe - siinä puhutaan asioista joita emme voi muuttaa. Sen sijaan keskustelu siitä, mikä on isän asema yleensäkin, miten häntä voi tukea abortin/synnytyspäätöksen kanssa elämisessä, miten naista voi tukea tilanteessa jossa isä lähtee kävelemään, miten suhtaudumme kehomme muutoksiin ja sukupuoliroolirajojen rikkomiseen - siinä olisi ihan toiset näkymät keskustella ja pohtia.

Blogiräppiä

Sivusta-blogaaja sanoittaa:)

Seksisanasto Elimäen tapaan nauratti. Sirniö, voi hyvä ihme:-)