Sadasensimmäinen: miesvihaajan ajatuksia

 

Olin toissa-aamuna pahalla päällä. Heräsin seitsemältä kännyn kilkatukseen, nousin kyynärpääkönötykseen säätääkseni herätyksen myöhemmäksi, mutta aivoni sammuivat ensin, naama putosi tyynylle ja känny tyynyn alle. Heräsin 45 minuuttia myöhemmin, kädet yhä nipussa allani, enkä tietenkään päässyt mihinkään. Mietin kuumeisesti, miten hylkeet liikkuvat (kädet olivat tietenkin puutuneet, joten niistä ei apua kummemmin ollut). En ehtinyt juoda kahvia. Väsytti. ÄRRRFFFFF!

Se oli hyvä päivä hoitaa rästiasiat, vakuutus- ja verotoimistopuhelut. Puhe on kohteliasta, mutta kaipa virkailijoiden henkiinjäämisvaistokin kuulee äänestäni, että minulle on noina päivinä ihan turha käydä:-) Ja juu, syynä ei ollut PMS, kuukautiset, pienet tissit, hormonihärö tai kohtukeikaus, kuten juntit mielellään kaikista naisen ärhäkämmistä mielentiloista ajattelevat. Nainenkin voi olla vain ihan reilusti huonolla tuulella ilman sen suurempaa sukupuolista syytä:)

Kommenttia juu

Jopa pomppasi viime tekstistä ryöppy. Ei tietenkään oikeassa elämässä, ei tietenkään sähköpostissa, vaan iloisten blogimiesten asiallisuutta ja aikuista käsittelyä uhkuvalla Henkan kommenttipalstalla .

Keskustelu on edennyt tappeluksi siitä, olenko minä miestenvihaaja vai en. Henkka kutsuu minua valehtelijaksi, joku muu muuksi ja kyllähän tuo keskiverrosta hiekkalaatikon hiekanheittokisasta käy:)

Miesvihaajan ajatuksia

Olen aina ollut sillä kannalla, että olen terveen mieheyden ja naiseuden puolella. Kummankin tulisi voida nauttia sukupuolensa jäsenenä olemisesta ilman häpeää ja joutumatta maksamaan siitä rankaisumaksua. Ihmisiähän tässä ollaan ja siksi reilu peli on tärkeää. Sukupuolella voi perustella joitain asioita, mutta useimmissa tilanteissa sillä pyritään jääväämään tai riistämään ihmisoikeuksia -silloin minä suutun. Minusta raiskaus ja hakkaus on aina väärin, suoritti sen kuka tahansa ja kelle tahansa. Minusta on väärin, että mies saa turpaan kaupungilla ja se, että nainen saa turpaan kotona, ihan yhtä väärin, vaikka en osaa rinnastaa niitä samaksi väkivallan lajiksi niiden erilaisen taustan ja tilastotieteellisen uhrienemmistön takia.

Minusta aito mieheys on arvokasta ja valitettavan harvinaista, siksi sitä pitäisi pyrkiä tukemaan. Aito mieheys on ennen kaikkea ihmisyyttä, eli älkää tulko tyrkyttämään mieheyskäsitteeseeni näitä poikapissiksiä tai muita idiotismiaan tosimieheydeksi/ tasa-arvoisuudeksi/naismyönteisyydeksi nimittäviä ryhmäkkeitä. Ihan samat sanat naiseudesta: aito naiseus on yhtälailla hakusessa kuin mieheys nykypäivänä - mikään ei ole itsestäänselvää edes sukupuolensa jäsenenä olemisessa. Sitten lopunkin sotkevat nuo parisuhdepelehdintöjän vaatimat roolipelit, joiden säännöstö on allekirjoittaneelle käsittämätön ja vastenmielinen omaksua.

Minusta niin miesten kuin naisten harjoittamaa lähisuhdeväkivaltaa tulee tutkia. Olen tosin sitä mieltä, että jos lähisuhdeväkivallan tekijöistä esimerkiksi 95% on miehiä, on jossain määrin outoa sijoittaa apurahat siihen, että tutkitaan naisten väkivaltaisuutta kuin siihen, että rahalla tutkittaisiin lähisuhdeväkivallasta vapautumisen tai irtipääsemisen keinoja. Jos nakkikioskijonossa hakatuista 99% on miehiä, olisiko järkeä laittaa rahat nakkikioskijonojen naisuhreihin tai -tekijöihin ennemmin kuin tuon mieserityisen väkivallanlajin muuhun tutkimiseen?

Sivuunvetäjä

Jos minä olen näillä asenteilla liikkeellä, ja mies väittää minun olevan telaketjufemakko-miesvihaaja, käsitän kohdanneeni joko säikyn ja hieman hysteerisen, ei niin asioista perillä olevan hepun kanssa TAI sitten olen kohdannut vain perin tyypillisen hepun, jonka mielestä joka ainoa sovinististen etuoikeuksien tai naisten takaoikeuksien pohdintakin on uhka hänen darwinilta peritylle, luontaiselle ylemmyydentunteelleen. Eihän amerikkalaista kermapeppuperheen ainutta lasta VOI vaatia ymmärtämään, mitä on olla sosiaaliavun varassa elävän yksinhuoltajan 8:s lapsi, eihän?

Eikä saavutetuista eduista mielellään luovuta: siksi on usein kovin tärkeää ohittaa keskusteltava aihe ja saatava keskustelu poikki. Esimerkkinä naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta ja sen määrä, esimerkiksi: tyypillinen eduistaan huolestunut heppu vastaa keskusteluavaukseen "siis miehii hakataan ihan yhtä lailla ja sä oot just tommonen femakko joka ohittaa tän miesten tosi karmeen lähisuhdeväkivaltatilanteen!" tai vaihtaa aihetta tyystin sanomalla "miehiä kuolee itsemurhiin enemmän kuin naisia ja se on paljon tärkeämpi epäkohta!" Se on totta, että keskustelu jää siihen.

Sivuunvetäjän bravuuri on yleensä verrata toisiinsa kahta eri asiaa. Niiden yhteismitallisuus on kovasti kyseenalaista ja rinnastaminen lähinnä yritys välttää keskustelu kummastakaan. Voi toki verrata pakkaseen kuolleiden porkkanoiden määrää ja rääkättyjen ruskeasilmäisten suomalaislasten määrää, ja todeta, että porkkanaongelma on suurempi. Toki voi todeta, ettei naisten pahoinpitely ole ongelma verrattuna siihen, miten monta kakaraa syntyy FAS-lapsena äidin juomisen takia.

Ei kukaan halua vähätellä FAS-lasten kohtaloa tai sitä epäoikeudenmukaisuutta tai juovan äidin syyllisyyttä. Ei kukaan halua vähätellä sitä kipua, mikä on miehellä, jos hänet hakataan. Miksi ihmeessä sitten parisuhteessa hakattavien naisten kipu tuntuu olevan joillekin niin kova pala, että sen vakavuus on pakko äkkiä yrittää ampua alas?

Onko taustalla kenties se, että lapsena on katsellut kuinka äitiä hakataan...vai se, että pari kertaa on itseltä päässyt tulemaan ajatuksiin tai jopa ajatuksista tekoon, että 'nytpä vetäisen tuon ämmän suun tukkoon nyrkillä'? Miten mies voi sanoa, että 'en minä naista löisi' jollei hän kykene edes teorian ja keskustelun tasolla käsittelemään omaa mahdollista väkivaltaisuuttaan? Kyllä jokainen on potentiaalisesti väkivaltainen. Ei tarvitse kuin miettiä, mitä kiltti hiirulaisnainen tekisi, jos hänen lapsensa henkeä uhattaisiin - jokaisesta löytyy aggressio, ennemmin tai myöhemmin. Eikö siis olisi järkevää tutustua aggressionsa laatuun ja mahdollisiin ilmauksiin?

Pahoinpitely kasvatuksessa

Minusta lasten pahoinpitely on väärin. Siksi raskaana oleva nainen tulisi voida pakottaa vieroitukseen, jos kerran huumeet tai alkoholi uhkaavat sikiön kehitystä. En ymmärrä, miten tässä maailmassa narkkinaisen raskaaksitulo on 'ihana ja iloinen asia' ja naisen 'omaa valintaa' paapotaan siihen asti, kunnes syntyvä pentu on jo pilalla. En ymmärrä, miten penskaa asutetaan kotona, vaikka sen arki olisi huumehöyryistä ja väkivaltaista.

Eilisessä lehdessä kerrottiin tutkimustuloksesta, jonka mukaan väkivaltarikoksista tuomitut nuoret ovat kodista, missä heitä on hakattu. Perusteena tälle väitteelle tuotiin esiin myös suomalainenkin oppilaskyselytutkimus vuodelta 1990, jonka mukaan 72% nuorista on joutunut kotona pahoinpitelyn uhriksi. *Pahoinpitelyksi laskettiin tukistus ja läpsäytys.* Miten minulle tuli olo, että tuo tutkimus haiskahtaa Tanskanmaalle asti?

Eikö tosiaan ole enää mitään eroa kasvatuksen äärikurikeinolla ja pahoinpitelyllä? Ovatko tutkijat ja vanhemmat nyt tulleet yksimielisiksi siitä, että kaikissa tilanteissa penskan läpsäytys on pahoinpitelyä eikä suinkaan kova tapa tehdä selväksi, että nyt on uskottava vanhemman sanaa? Eikö kukaan muka ole tavannut lapsia (tai mikä parasta, itse ollut sellainen lapsi), jolle sana ei tehoa? Onko pahempaa tosiaan tukistaa penskaansa kuin antaa lapsen juosta nättien läpinöiden jälkeen tottelemattomuuttaan auton alle? Onko pahempaa läpsäyttää kuin antaa kakaransa ottaa kunnolla selkään myöhemmin?

Ei meidän Jere/Janika...

Miksikähän tosiaan ihmiset tuntuvat ajattelevan, että heidän siittämistään ja synnyttämistään penskoista vastuun tulisi langeta ennen kaikkea tarhoille, kouluille ja yhteiskunnalle? Jos Jere juo ja Janika polttaa jointtia, on vika koulun puutteellisen kurinpidon tai yhteiskunnan vähäisten määrärahojen.

Ennen vanhaan oli aika itsestäänselvää ja kiistämätöntä, että vastuu penskasta on vanhempien ja yksin vanhempien. Jos penska käyttäytyy törkeästi, vika on vanhempien. Siitä mentiin sanomaan vanhemmille, kehotettiin ottamaan jälkikasvu hanskoihin ja pistämään rotia räkänokalle. Ja näin yleensä tapahtui. Tosin pakko myöntää, että ennen vanhaan myös talkkari, naapuri ja opettajakin olivat mukana prosessissa, jonka päämääränä on saattaa Jere ja Janika asianmukaisesti *yhteisönsä jäseneksi*. Tämä yhteiskasvatustyö lopahti siinä vaiheessa, kun tietyn sukupolven kasvatit lukivat kasvatuspsykologisia lärpäkkeitä liiaksi, päättivät kersansa olevan yliherkkä nero ja nostivat syytteen talkkaria ja naapuria ja opettajaa vastaan sensitiivisen luonnonlapsensa ojentamisesta.

Onhan näitä sosiaalisesti vammaisia, pääsääntöisesti 'vittu'- tai 'öömmööö'-sanoilla (niin puhelimessa kuin kasvotusten) kommunikoivia kersoja ollut ennenkin. Ennen he olivat säälitty vähemmistö. Nyt melkein pompahtaa ilmaan, kun teinin katseesta paistaa ajatus ja suusta tulee ymmärrettävää tekstiä tai kohteliaasti asetettu ihmisen kysymys. Nämä vittuöömöö-teinit pistävät tosiaan miettimään, miksei sitä lastenhankintaa vihdoin saada luvanvaraiseksi. Kaikenmaailman sekopäät, lähimmäisriippuvaiset ja mielentilaltaan häröt vääntävät lapsia maailmaan ja kasvattavat heistä omien idioottimaisuuksiensa kuvajaista. Herkkiä neroja ei pakoteta sopeutumaan yhteiskunnan käytössääntöihin tai opeteta olemaan ihmisten keskuudessa. Siitähän olisi aivan liian paljon vaivaa.

Jossain muutaman viikon takaisessa sunnuntaihaamulehdessä esiteltiin käsite 'curling-vanhemmuus', joka on varsin kuvaava nykyvanhemmuuden prototyypille. Siinä vanhemmat harjaavat vimmaisesti rataa liukkaaksi ja esteitä tasaiseksi pienen jälkeläisensä tieltä, ettei vaan Jere tai Janika joudu pettymään. Näin jälkeläisestä tehdään emotionaalisesti ja sosiaalisesti jälkeenjäänyt.

Jerejen ja Janikoiden vanhemmat sitten vinkuvat hädissään lehtien psykologipalstoilla, miten Jere ja Janika murjottaa, kun eivät saa kuuta taivaalta ja voi että sitä on isänä ja äitinä ihan kauhuissaan, herranjestas. Psykologi koittaa antaa neuvoja siten, ettei ihan suoraan paistaisi näkyviin se, että hän pitää vanhempia hoidon tarpeessa olevina. Ei löydy luonnetta, ei rotia eikä ytyä tehdä itselleenkään kasvusuunnitelmaa tai rajauksia, miten sitten niitä lapselle muka asettaisi? Kun puhe ei mene perille, neuvottelu ei auta, pyyntöön vastataan haistavittu, ja tukistus tai terhakka korvapuusti on rikos ja lapsen pahoinpitelyä, ovat keinot vähissä.

Se, joka vielä puhisee evoluution 'vahvemman eloonjäämisestä', nauran päin näköä. Nykyaikana enemmistönä ovat pallopäät, ja niinpä pallonsa hukanneet lisääntyvät eniten, ja heidän jälkeläisistään tulee muodostumaan vielä suurempi enemmistö. Ihmiskunta ei todellakaan tule älykkäämmäksi, viisaammaksi ja elämää havaitsevammaksi, vaan muutaman kymmenen vuoden päästä täällä on meno kuin huonossa lastennäytelmässä: aikuiselta näyttävät ihmiset käyvät yhä läpi kakkapissa- ja hiekkaasilmiindraamojaan, tosin hallitsematta käsitteistöä tai intrapersoonallista analyysia sitä vertaa, että tulosta syntyisi. Osa tietty keksaisee, että huumeilla pääsee irti tylsästä ja tyhmästä arjesta, ja elämä olisi sitten "niinq ihhistä joka päivä". Siinä teille utopiaa tulevasta:)

Alan jo tässä vaiheessa olla kiitollinen siitä, etten keiku täällä enää 100 vuoden kuluttua. Onneksi poikkeuksia on. Niitä vanhempia, joilla on vielä eheä kyky rakastaa, rajoittaa ja selvittää asiansa. Jotka kasvattavat lapsistaan yhteisön jäseniä. Miten muuten menikään se sanonta..."ken kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee"?

Vapahda naiseutesi!

Kamalalla tavalla miehiä rankaisevat tässä yhteisössä. Juhlivat naiseutta ja taitavat olla psykonarttuja. Oli miten oli, minusta tuo on hauska.

Minä vapahdan nyt itseni, ja menen iloitsemaan lähimmäisen puolesta, jonka pitkäaikainen toive näyttää nyt toteutuneen. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.