Vihtaan on pissitty

Friday, March 28, 2014

Muistattehan Jyrki Kataisen matkaoppaan hyvinvointivaltiosta?

En minä ole ennen erityisen vasemmalla ollut, en oikeallakaan, mutta nyt tapahtuneen valossa ei ole järjen ihmisellä mitään muuta mahdollisuutta kuin äänestää Vasemmistoliittoa. Eikä oikeastaan Vasemmistoliittoa vaan selkärankaisuutta, lupausten ja sanojen pitämistä, niiden pienten ja heikompien puolella oloa. Hallituksesta lähteminen on konkreettinen osoitus siitä, että Vasemmistoliitto tekee, mitä lupaa. Muut hallituspuolueet ovat pyyhkineet leveän, hyvin palkatun ja verottomilla taksilisillä/korvauksilla siloitellun persuksensa lupauksillaan.

Alan olla sitä mieltä, että tämä Hannu Visti pitäisi saada pääministeriksi. Asiaa puhuu hän.

Mutta noin muuten olen sitä mieltä, että jos tämän kehysriihen ja päätettyjen säästöjen jälkeen joku ihminen vielä Kokoomustakin äänestää, niin hän ei enää voi koskaan väittää olevansa perusturvan, heikommassa asemassa olevien auttamisen tai juuri minkään erityisen inhimillisen puolella. Kakat siellä mitään henkilöä äänestetä. Ääni menee puolueelle. Puolue edustaa niitä arvoja, joita se teoillaan näyttää edustavansa - eikä todellakaan niitä arvoja, joita se pashapuheissaan sanoo tukevansa.

Teot ovat nyt puhuneet. Kun lapsilisistä nipistetään 7%, saadaan aika pirun pienet säästöt ja aika pirusti tehtyä kiusaa niille, joille se kymppikin on iso raha. Moninkertaisen säästön olisi saanut esim. yhteisöveron korotuksesta entiselleen tai vaikkapa 100 000e/vuodessa tai enemmän tienaavien veronkorotuksista, mutta ei, se ei kuulkaa olisi kiva se. Vaikka yhteisöveron alennus johti hurjistuneisiin YT-neuvotteluihin, irtisanomisiin ja muihin kivoihin seuraamuksiin, silti yhteisöveron tilaa ei harkita uudestaan.

Myös Hannu Visti on kirjoituksessaan luetellut monta kohtaa, joista olisi voinut puristaa säästöjä köyhimpiä rääkkäämättä. Mutta ei, se ei nyt vaan tolle Kokoomukselle, SDP:lle, RKP:lle, Vihreille tai KD:lle käynyt. Seitsemää prosenttia ei tietenkään vähennetä kansanedustajien verottomista palkanlisistä. Kansanedustajille maksetaan 20e kuussa enemmän. Se on totta, että eihän sillä kuudella ja puolella tonnilla tahdo tulla toimeen. Okei, kansanedustajia on vain yli parisataa. Mutta miksei vaikka lopeteta yli 100 000e vuodessa tienaavien talouksien lapsilisiä kokonaan ja anneta niiden muiden pitää se pieni raha, jolla penskalle voidaan ostaa kirpparilta kunnon talvihaalari ja -kengät?

Jos joku vielä kehtaa väittää, etteikö Vihreät tai KD olisi oikeistolainen porvaripuolue, minä nauran itselleni tyrän. Kaikkein eniten hämmentää se, miten oikeistolainen porvaripuolue on SDP:sta tullut. Kokoomus on niin uskomaton kaksinaamaisuden ja sanojensa syömisen röyhkeänjulkea mulkeroporukka, että en voi mitenkään käsittää, kuka hullu sitä äänestää. Ilmeisesti se kansanosa, joka ei koskaan aio vanheta, tulla sairaaksi, joutua työttömäksi tai jonka lähipiirissäkään ei tapahdu moisia ikäviä asioita.

Äänet siis tästä lähin Vasemmistoliitolle. Ainoa puolue, joka yritti ja teki selväksi, missä seisoo. Luopuu vallasta tehdäkseen selväksi kantansa. Piti pienempien puolta niin näyttävästi kuin se ylipäätään on mahdollista.